30. lokakuuta 2015

Aurinko paistaa risukasaankin?


Tänään on sellainen aamu hyvä aamu. Minusta tuntuu että aurinko saattaa sittenkin paistaa tänne risukasaankin. Kirpsakka pakkanen rapiat -12 astetta ja aurinkokin paisteli hetken, kunnes sen lämmittävä vaikutus nostatti sumun jonka taakse se sitten jäi. Järvikin on parin yön aikana saanut jää pinnan, tosin huomisesta asti lupailee taas plussa kelejä, joten meidän kelirikko vaan jatkuu.




Eilen töiden jälkeen nappasin Miralta tikit pois ja päästin ponit ulos. Olipa muuten jokseenki vistoa nappaila tikit irti. En ole sitä koskaan ennen tehnyt. Oikein todella ällöttävää vetää narut pois, hyi. Ei kiitos toista kertaa jos saapi toivoa.



Olin aikasemmin päästänyt Masin ruunien kanssa jo pihatto tarhaan. Näkyy herra Iso herra ottavan lauman johtopaikan itselleen. Taakekin on luovuttanut paikkansa ilman sotia. Pienet hokan naarmut Taakella on persauksilla, ettei se ihan pelkästään korvien liikettä ole tahtonu uskoa. Mutta vähälläpä ne selvisi, kun miettii kuinka paljon ne Antin kanssa aikanaan matsailit. Parempi näin.




Ponit passasi Masin mielestä porukkaan ihan hyvin, olihan se nähny net jo aiemmin samassa tarhassa lauantaina. Tuo pieni musta pallero on sitten ihmeellinen, varmaan vain sen vuoksi kun se on niiin pieni. Mailerihan alkaa olla kyllä kohta Miran korkuinen ja omistaa kohta ihan samanmoisen mahankin, vaikka ne on vähemmällä ruokinnalla sisällä olleetkin kohta puoltoista viikkoa. Mutta kuitenkin, kasvanut on kohisten koko kakara. Joku päivä ko saan apukäsiä pitäs ottaa seisotus kuvat jätkästä :) Yksin on niin hankala sitä nyt kuvailla ja seisottaa samaan aikaan.


Kengittäjä kävi tiistaina. Kaikki sai tosiaan Maileria lukuunottamatta hokat alleen. Hienosti nuori jätkä anto kaviot vuolla. Käytävällä seisottiin ja saatiin mahottomasti rapsutuksia, eikä ollut mitään ongelmia. Masin takasen hankkarivaivaan laiteltiin laseria, sekä selkään sai myös. Selästä aukesikin useampi lukko. Jalan turvotus on laskenut ihan silmissä, sitähän ei ole ultrattu mutta repeämä on about 1,5-2cm kokoinen hankkarin ulkohaarassa pelkästään. Vähän on vaurioitunut jännetuppikin, kun osa turvotuksesta on sieltä peräisin. Mutta vaiva ei siis tunnu niin isolta, miltä se meille saapuessaan näytti, kun oli niin turvoksissa. Eiköhän se siitä sitten ala parantumaan, hiljaa hyvä tulee.

26. lokakuuta 2015

Montana D.K.


Nyt täytyy taas todeta että postaus into on niin minimissään kun vaan voi olla. Tapaturmia toisensa perään, eläinlääkärin vierailuja enemmän ja vähemmän, vähintäänki joka päivä ollut niiden kanssa puhelin yhteydessä. Ei kiva.. Mutta, koska, kun, mulla ei ole mitään hauskaa kirjottettavaa kun mitään kivaa ei ole tapahtunut ja mitään ei olla voitu tehdä pohjien vuoksi, ajattelin kirjottaa "Masista".


Montanasta tuli siis Masi. Masi on vain jotenkin tuntunut sille sopivan. Onhan se vähän Masin näkönenki. Ruuna on päässyt vähän kävelemään ja satuloitakin on keritty hitusen testaamaan. Tanelin Kieffer Wien tuntui istuvan tälle kuin nenä päähän. Sellainen etsintöihin siis, luutavimmin.
Masilla tosiaan on hankkari reagoinut ja nyt katsellaan sitten kuntoutuuko se vai ei. On jalan turvotus laskenut kyllä jo ihan silmissä siitä mitä se oli tullessaan, mutta on se vieläkin silti aika paksu. Jalan kuntoutumisen mukaan sitten katsellaan jääkö Masi pidemmäksi aikaa meille, vai lähteekö sitten viimeiselle matkalleen mikäli jalka ei ota paranemisen tuulia alleen.


Hirmu kiva luonteinen iso ruuna. Tässä hevosessa on jotain hyvin paljon samaa, mitä Antissa oli. Sillä on samanlainen ilme silmissä, lempeä, läsnä oleva. Ensimmäisellä maasto reissulla, ihan vain käytiin siis kävelemässä. Se osoitti olevansa yhtä reipas kävelijä mitä Antti oli, Taake ei pysynyt perässä kuin ravaten aina kiinni. Pysähtymisen kans oli aluksi vähän vaikeuksia, kun ei malttanut pysyä paikallaan. Jarrut kyllä toimivat hyvin. Paikallaan olon tilalle tarjosi peruutusta ja sivulle askelia, seisahtuminenhan on ihan tyhmää. Antti oli alkuaikoina ihan samanlainen.


Tämän herran voi kuitenkin jättää niin ulos kuin sisällekin yksin, viihtyy kyllä niinkin. Vielä se tarhailee omassa tarhassaan. Lauantaina kävi hetken olemassa lauman kanssa kun siirtelin aitaa. Porukka ottikin sen hyvin vastaan, mitä nyt Taneli alko suojelemaan "ponejaan". Eikä toinen olis saanut käydä tutustulemassa ponien kanssa. Hassu putte, ponien henkivartija.


Miran päävamma on alkanut paranemaan suhteellisen hyvin. Mitä se nyt oli lauantai-sunnuntai yönä hangannut haavan alapuolen/yläluomen ihan vereslihalle. Miran iho on niin herkkä että se vetää heti näistä hankailuista tulehuksen päälle niin eilen oltiin sitten ell kanssa puhelimessa ja todettiin puhdistuksen ja terra-poly rasvan riittävän, mutta tänään silmä puski aamulla hirmuisesti rähmää. Joten uusi soitto ja ell paikalle tutkimaan väriaineen kera ettei silmässä ole haavaumia. Luojan kiitos ei ollut, mutta yläluomen sisäpuoli oli vähän punertava, lievästi tulehtunut, jonka vuoksi nyt laitellaan vähintään viikon ajan silmään kaksi kertaa päivässä antibioottia.

Kyllä minusta on tuntunut nyt ettei tämä vastustaminen lopu laisinkaan, mutta ehkä se aurinko paistaa risukasaankin? Toivottavasti ainakin... Jospa ensi kerralla olisi iloisempia uutisia jo, ja kuviakin!

20. lokakuuta 2015

Tapaturmia kohta liikaakin

Taake näyttää pieneltä... :)

Taas on viikossa kerinyt sattumaan vaikka ja mitä. Alotellaanpa kuitenkin hyvistä asioista ja lopetellaan näihin tapaturmiin.

Viime sunnuntaina meille muutti iso, mahdottoman lempeä, hieno amerikanranskalainen ruuna Montana D.K. Lempinimeä ei olla vielä päätetty, mutta niitä on jo yksi litania valmiina. Tarhasta haettassa se on ollut Päll, Jätti, Monsteri ja Masi. Miksikä lie se sitten loppujen lopuksi taipuu.

Ruuna on loukannut vasemman takasen hankkarin pari viikkoa sitten ja tuli tähän meille. Katsellaan josko jalka alkaa menemään parempaan päin. Pari kuvaa tyypistä.




Viime viikon torstaina kävin Taaken kanssa maastossa köpöttelemässä. Mentiin ihan perusreittiä vanhan metsätien pohjaa pitkin. Käytiin päässä missä käännyttiin ja käveltiin takasin päin. Yhtäkkiä me kuitenkin maattiin kyljellään maassa. Taake raukan takajalat lähti yhtäkkiä alta ja syykin selvisi hyvin nopeasti. Kun könysin ite maasta ylös näin että pehmeähkö maa olikin lähtenyt liikkeelle jalkojen alta ja alla oli jää. Ei ihme että kaaduttiin. Taake ei meinannu ensin hätääntyneenä päästä ylös kun jalat olivat "ylämäkeen" päin, mutta kun hetki vedettiin henkeä ja rauhoituttiin niin ruuna pomppasi pystyyn. Jatkettiin sitten yhdessä kävellen kotimatkaa, selvittiin onneksi molemmat parilla naarmulla.

Eilen töistä tullessa kotiin aiheutti Mira meille sydänmentykytyksiä. Muori oli onnistunut jotenkin ihmeen kummasti, en vieläkään ymmärrä miten, repimään silmän yläpuolelle aika tyylikkään haavan.


Eihän se ollu ko alkaa soitella eläinlääkäriä. Pieni paniikki meinas iskeä kun ei melkein kahteen tuntiin vastanneet, mutta lopulta soittivat takaisin. Siinä sitten vain odoteltiin että saapuu paikalle.
Tikkejähän tilanne vaati, mikä oli jo selvästi itselläkin nähtävissä. Lievä rauhoitus ja haavan ympäristön puudutus, eikun tikkaamaan. Ell leikkasi vielä kanyylin putkesta tuollaiset tuet, jotta tikit eivät repeydy kovin helposti. Nyt vain putsaillaan ja hoidellaan, kipulääkitys tietenkin vielä päällä.


Eniten minua huolettaa nyt masuvarsa, kipulääkkeitä ei saisi kantavalle antaa ja rauhoituskin oli pienoinen riski. Mutta pakkohan mamma on hoitaa, ei voi jättää kipuihin kärsimään. Täytyy vain toivoa ja pitää peukut ja varpaat pystyssä että masumatkaaja on oikea kova luu ja pysyy kyydissä hyvinvoivana.

p.s. pahoittelut puhelin kuvista, ei käynyt eilen mielessäkään räpsiä kameralla kuvia..

Mailerin eka oma fleece.

13. lokakuuta 2015

Kelirikko, kelirikko


Niinhän me keleistä huolimatta yritettiin sunnuntaina pitää tunteja. Kenttä oli umpijäässä jo perjantaina joten ei puhettakaan että siellä olisi mitään voinut tehhä, eiei. Lauantaina käytiin ratsastelemassa pikku Lauran kanssa kaikki pellot läpi miettien missä onnistuisi tunteilla. Pari hyvää peltoa kyllä havaittiin ja ne olivat lauantaina ihan ok kunnossakin.

Sunnuntai aamuna ajattelin että ihan mahtavaa, tunnit onnistuu ja peltokin on pakosta hyvä kun on ollut lauhempi ilma. Vaan väärinpä ajattelin, pelto oli ihan surkea muhkura iltapäivällä ja pieni vesisade kuuro kruunasi sen tottakai liukkaaksi. Käynti hommiksihan tunnit meni tottakai, hyvä kun hevoset kävellessä pystyssä pysyi. Voi että minua korpesi. Niin paljon.

Kolmen M:n ponijengi löysi tiensä ensimmäisenä pellolle. Mira pääsi jälleen ratsun hommille, Miska seuranaan. Sekä pienintä unohtamatta myös Maileri pääsi peltoilemaan!




Aamulla oltiinkin käyty Mailerin kanssa ekaa kertaa yksin lenkkeilemässä pitkin naapurien pihoja. Mira ja ruunat jätettiin tarhaan ja pikku jäbä lähti elämänsä ekalle ison pojan seikkailulle. Välillä piti pysähtyä ihmisten kanssa puhumaan niin Maileri oli sitä mieltä että en jaksa oottaa vaan kokeilen saisko pystyynnousemalla lisää vauhtia. Noh, ei saanut ei. Ei sitten auttanut kun seistä neljällä jalalla ja sitten liikuttiin. Kuinka huikeaa !




Maileri on alkanut nyt toden teolla puottamaan vauva villaa ja alta löytyy vain lisää ja lisää mustaa karvaa. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä että kyljen valkoinen läntti pysyy paikallaan eikä irtoa :)



Tallillemme löytäneet uudet tytöt pääsivät kuitenkin tutustelemaan hevosiin lisää. Taake sai kyydittää ja opettaa I:tä jälleen hevostelun saloihin ja loppua kohden ratsukko alkoi näyttää ihan hyvältä. L taas sai ratsukseen Tanelin kun tiedossa oli että hällä on paljon kokemusta nuorista ja entisistä ravureista. Tämä ratsukko näyttikin alkuhöösäyksen jälkeen tulevan hyvin juttuun. Taneli oli sitä mieltä ettei se oikein ymmärrä mitä ihmettä me tehään pellolla ja kun siitä välillä jokunen autokin meni ohitse valtatietä niin sekös aluksi ihmetytti vielä enemmän. Ensimmäisen vartin jälkeen Taneli kuitenkin malttoi mielensä ja lopetti ylimääräiset höösäykset ja kappas, hevosesta tuli oikein kivannäköinen rento ratsuntekele.





Tänään on tiedossa Taaken juoksutusta mikäli kenttä on pehmennyt kun ilmat on taas lauhtuneet vähän. Mikäli se ei ole, käydään käppäily lenkillä. Mira lähtee myöskin kärrykävely lenkille tänä päivänä. Mailerin kanssa touhuillaan tänään jotain kivaa tallissa. Niistäpä sitten ensi kerralla.

6. lokakuuta 2015

Hyvän mielen reeni


Tänään oli kyllä hyvä päivä. Aamusta asti fiilis oli jostain syystä korkealla. Liekkö johtui aurinkoisesta, pikku pakkas kelistä. Tämmösistä päivistä mie tykkään. Lämpötila ei juuri nollan yläpuolelle noussut tänä päivänä vaikkakin auringossa oli varmasti reilu +10 astetta.

Mira sai pidellä tänään vapaa päivää ja Taake pääsi reeniin tänään. Tarkoituksena oli mennä katsomaan millä mallilla kenttä on. Oli se vielä osasta paikkaa pehmeänä mutta muuten oli kuivannu tosi hyvin. Kun kenttä on puoliksi ihan peestä niin silloinhan siinä on hyvä syy pitää käynti painotteinen reeni sekä ottaa siirtymistreeniä.


Käynnissä kävin Taaken kans läpi avo- ja sulkutaivutuksia. Ne on tuntuneet joka kerta helpommilta, tosin eihän sitä reenaamatta opikkaan, kumpikaan. Reenailtiin myös pysähtymistä ja liikkeelle lähtöä ihan vaan istunnalla, sekä peruuttamista. Ihan perus asioita mitkä unohtuu ihan liian usein tuolla humpaillessa. Pitäisi enemmän saada itsestä irti, useammin. Samalla tuli taas huomattua kuinka könössä sitä ite istuu, selkää siis suoremmaksi ja leuka ylös. Tuntuu että sitä koko ajan tuijotti taas vaan hevosen niskaa.

Siirtymisiä otin käynnistä raviin ympyrällä, aina puoli ympyrää ravissa. Hain nyt sitä että pystyn ite istumaan ravissa ja saisin Taaken herkemmäksi pohkeelle. Käynnistä ravi, ravista pysähdys, peruutus ja siitä ravi. Aluksi Taake oli kyllä sitä mieltä että ravaa ihan keskenäs, mutta loppua kohden homma sujui yllättävän posiitivisesti ja lopetin kun pysähdyksestä raviin onnistui hyvin pari kertaa molempiin suuntiin. Vitsit, tarttis niin huutajan vaikka joka päivälle joka pitäs homman kasassa. Alkais toimiin pikkusen paremmin. Ja täytynee ottaa oikeasti iteä niskasta kiinni ja tehä reeneistä oikeasti säännöllisempää. Tänään jäi kyllä niin hyvä mieli, oli niin kivaa kun tajusi ite tekevänsä jotaki oikein jotta hevonenki toimi niin hyvin.



5. lokakuuta 2015

Myöhästyneet arpajaiset sekä kuulumisia

Vihdoin ja viimein on tietokoneen näppäimistö nokan alla jotta pääsin toteuttamaan arvonnan.
Pahoittelen suuresti sen venähtämistä viikolla! :( Mutta joka tapauksessa, sain sen tänään tehtyä!

Netin arvontakone suosi tällä kertaa Suvi M:ää. Suville on lähtenyt sähköpostia ja yhteystietojen tultua lähtee tummansininen HV Polon kassi kohti voittajaa. 
Onnittelut Suville!


Kylläpä on mukavaa istahtaa tietokoneen äärelle pienoisen tauon jälkeen. Vielä kun saisi ajatukset virtaamaan tähän samaanlaihin mitä ne virtaa päässä sisällä. Jos joku pukisi ne sanoiksi?

Viime viikolla oli kelit ihan surkeat ja hevoset pitivät lomaa. Yhtenä päivänä kävin Taaken kanssa sään salliessa maastossa ja mentiin tuonne tutulle ja turvalliselle mettätielle. Tämä oli ensimmäinen ratsastus mulle Antin pois laiton jälkeen.

Fiilis oli kaikin puolin tosi hyvä, Taake ravaili lepposasti korvat hörössä menemään kunnes pyysin ylämäkeen laukkaa. Sehän onnistu ja hevonen painatti onnessaan menemään ja mie annoin sen mennä. Ei oltu päästy kuin juuri puoleen väliin mäkeä kun silmät jo vetistivät niin etten eteen nähnyt. Kauhea itkukohtaus ihan tuostanuin vaan, tajusin että viimeksi sitä mäkeä ylös mentäessä mentiin turbopapan kanssa. Onneksi Taake on fiksu peli ja se pysähtyi mäen päälle paikalleen seisomaan ja ihmettelemään mikä kamala möly sen selässä olijalta lähteekään. On se kultainen ruunuli. Siinä me jonku aikaa seisoskeltiin että sain kerättyä itteni takasin kasaan ja matka jatkui jonkin matkaa vielä ravissa eteenpäin ennenkuin käännyttiin kotiin. Voi surkeus sitä ikävän määrää, mikä on jäänyt. Vaan muistot <3 Kyllä ne ajan kanssa hellittää, olen varma siitä.


Olen ehkä viimein löytänyt Taakelle vuokraajan. Tai hän löysi ehkä meidät, sanotaanko niin. Lauantaina kävi tutustelemassa, vaikka kenttä oli lähinnä vain käynti kunnossa, aikoi hän ilmeisesti tulla toisenkin kerran. Raapustellaanpa tästä asiasta lisää myöhemmin, mikäli se tulee tapahtumaan jatkuakseen.


Miraa on päästy ajamaan ihan kivasti 2-3krt viikossa. Kuntokin ponilla on noussu tosi kivasti. Aiemmin on menty 3km lenkkiä, josta on se 2km ollut hölkkää kun vähennetään alku- ja loppukäynnit. Lisäsin matkaa kilometrillä ja muoriska painatti semmosta hölkkää kotia päin kääntyessä, että taisipa tulla ihan "vauhtiennätys" meillä ollessaan koskaan. Ravia tultiin hyvä pätkä niin lujaa että jouduin jopa ohjat "ottamaan käteen" kun alko muorin takapää rämpättää laukkaa. Ohjat paremmin tuntumalle ja johan ravi kävi. Ja ihan ponin omasta halusta, kyllä mulla oli hauskaa. Mira ei ole tuommosia vauhteja meillä koskaan näyttänytkään. Loistokasta, tämähän kertoo vain pelkkää hyvää.


Joku on saattanut tässä kohtaa jo miettiä veätetäänkö me Maileria mukana tämmöstä määrää ja vauhtia, niin ei. Maileri on opetellut olemaan yksin tallissa ja Taaken kanssa tallissa. Tänään se jäi mamman lenkille lähtiessä isojen poikien kanssa tarhaan. Hirnahtelua ja mamman vierellä menoa tien vierustaa pitkin, mutta ei elettäkään kokeillakseen pääsiskö langoista tai muuta sellaista. Tyytyväisenä söi ruunien kanssa heiniä kun tultiin Miran kanssa takaisin pihalle. On se vain niin fiksu varsa ettei tosikaan.

Tälläistä täällä. Nyt kun on tämä konekin, niin pian saadaan ehkä uusia kuviakin kaikista.

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...