6. joulukuuta 2016

Tontut liikkeellä


Poikakööri enään pihassa. Mira matkasi sunnuntaina Kalajoelle Specific's ponien talliin. Muorin elämässä puhaltelee hetken uudet tuulet. Suunnitelmissa olisi käydä näyttäytymässä näyttelyissä ainakin kerran, ehkä useammankin. Miran muuton koin helpoimmaksi tavaksi näyttelyitä ajatellen. Etelämpänä näyttelyitä järjestetään enemmän ja Jessican tallista kuljetaan niissä. Miran on nyt hyvä olla siellä hyvässä hoidossa ja reenissä. Heinämahan mahdollinen kadotus on aloitettu!
Kesällä mamma matkaa Jessican oman tamman kanssa saman oriin tykö ja muori haetaan sitten loppukesästä/syksyllä kotiin. 





Täällä kotona on enään siis pojat vaan, Maileri ja isot ruunat. Vaan eiköhän me tällä kokoonpanolla selvitä ihan hyvin kunnes muori tullee taas kotiin.

Ruunat on nyt liikkuneet niin selästä kuin maastakäsin. Putte on opetellut kapsonin kanssa liinassa ja Taake on liinassa reenannu laukkaa. Pave on opiskellut ratsun juttuja myös koko ajan liinassa ja ilman satulaa käynti työskentelyjä. Mailerikin on liikkunut käsihevosena, kentällä irti sekä liinassa. Mailerilla on teholaihis myös menossa, heinämahan pienennys, onneksi siitäkin on jo hieman tuloksia saatu. Tuntuu välillä niin epätoivoiselta. Vaan tuon pallon kun saa pienentymään, ei se enään koskaan pääse kyllä samaan muottiin. Siitä piän kyllä huolen hih.

Aurora halusi Mailerin kanssa ensimmäisen joulun kunniaksi tonttuilu kuvia ja niitähän otettiin. Laitetaas tähän postaukseen hauskimmat "epäonnistuneet" otokset. Maileri ois halunnu tehä muutakin kun vaan posettaa.

'Anna mami pusuuu!'

'Kato kameraan ja anna muisku!'

' Tälleen hei, tukasta kii jos ei pussata! '

Tontut ja pörröset porot liikkuu jo.

<3

4 kommenttia:

  1. Miksi varsaa pitää laihduttaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tämän varsan laihdutus nyt lähinnä koostuu vaan säännöllistetystä heinästä, ei seisoskele syömässä 24/7. Heinämaha on kasvanut melko vallattomaksi. :)

      Poista
    2. Madotus kunnossa?

      Poista
    3. Todellakin. Jos anonyymi haluaa yksityiskohtaisemman selostuksen ponin heinämahan kasvusta niin sähköpostitse tavoittaa helposti ;)

      Poista

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...