17. kesäkuuta 2017

Kesä ehkä tulee vielä meillekin


Pahoittelut pitkästä päivitys välistä! En taas ymmärrä mihin tämä aika oikein juoksee. Kesäkuun puoliväli on jo ylitetty, hevoset seisoo edelleen kotona. Laitumia voi pikkuhiljaa alkaa haaveilemaan mutta ei niihin vielä asiaa ole. Huonosti on mitään vielä kasvanu. Kesä on kyllä myöhässä. Mutta on täällä ollut lämmintäkin jo hetken aikaa. Niin lämmintä että järvessäkin on tarjennut uimaan.



Kesäkuun alkupuolella käytiin katselemassa meidän pieniä maastorisuesteitäkin. Taake ja Bubi lähti kokeilemaan niiden ylitystä. Taaken mielestä esteet oli niin matalat (en jaksanu kuumana päivänä roudata hirveästi tavaraa) ettei niien yli tarvi ees hypätä. Bubi taas vallan innostu esteistä metsässä.





Kenttä ei ollut talven jäljiltä niin hyvä kuin odotettiin sen olevan. Hieman on jouduttu tekemään muutoksia ja edelleen se on vähän huonohko mutta kyllä siinä ratsastaa, esteitä ei hetkeen vielä hypätä mutta sileää voi mennä. Meidän hevoskalustossakin tapahtuu hieman muutoksia lähiaikoina.



Putte possukka on myyty ja se muuttaa kuun vaihteessa eteläsuomeen. Tämä on asia jota olen pähkäillyt kauan aikaa. Putte on omalla tavallaan vallan ihana hevonen mutta meiltä puuttuu se jokin yhteys. Koin että on väärin seisottaa sitä pihatossa vain oman intressin puutteen vuoksi, kun se rakastaa touhuta ihmisen kanssa ja on aina valmiina töihin. Laittelin sitten ilmoituksen jossa hevonen etsiskelisi sitä omaa ihmistään olematta kuitenkaan pakko myynnissä. Halusin että sen uusi mahdollinen koti ymmärtää nivelrikon vaivan ja että se ei tule siitä koskaan paranemaan, mikäli ei sellaista kotia löytyisi joka sen ymmärtäisi jäisi ruuna silti kotiin.

Mutta nyt on käynyt niin että Putte on löytänyt itselleen Sen Oikean ihmisen, ainakin minulla on kovin vahva tunne siitä. 5ha Pihattotarha talleineen ja uusineen kavereineen odottaa ruunaa kotiin saapuvaksi. Puten tulevaisuuteen kuuluu paljon maastoilua ja rentoa höntsäilyä, eikä tarvitse kentällä kiertää kehää johon se on niin kovin kyllästynyt. Nyt on itsellä sellainen tunne että tämä juttu menee oikein, kuten sen kuuluukin mennä.


Puttekin on päässyt nauttimaan uimisesta ja rennosta olosta ilman mitään tressaamisia.



Taaken ja Auroran kuvia eiliseltä, myös Puten kuvat on eilispäivältä. Oma kamerakin sanoi työsopimuksen irti viikko sitten. Olihan se odotettavissa, vanhus kameralta. Nyt täytyisi uutta alkaa suunnittelemaan. Tällä hetkellä mennään siis laina kameralla kuvien osalta.















Tungetaampa tähän vielä yhdet iloiset uutiset. Mira mamma saapuu kotiin kuun vaihteessa. Varsaa odotetaan syntyväksi ensi kesälle. Astutukset on sujuneet hyvin ja poni mamma vaikuttaa hyvin tiineeltä, ei tosin olla ultrattu vielä kun eläinlääkäri ei ole siittolasta tallille kerinnyt. Tässäpä olisi pariskunnan kuvat, täytyy tehdä oma postaus asian tiimoilta myöhemmin. Jännitys on jo alkanut!


 Mira III ♥ Bluemull Maybe 227 SH

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti