19. tammikuuta 2018

Kevättä näkyvissäkö?


Mira kasvattelee massua. 260vrk on ylitetty hetki sitten. Ensimmäiset potkut masuasukki lato mulle kämmenelle toissa päivänä. Tähän asti liikkeet on ollu huomattavissa ainoastaan Miran hännän huiskeesta päätellen. Hyvin on pitänyt itsensä hiljaisena vaikka kuinka on kokeillut ja hiplannut tammaa liikkeiden toiveessa. Kaikki hyvin siis tähän asti.


Aurinko näyttäytyi pitkästä aikaa tässä pari päivää sitten. Sen kunniaksi päätin ulkoiluttaa kameraa ja vein Simpan ja Mailerin painimaan kentälle.



Mailerilla tais olla hauskempaa kuin Simpalla mutta hyvin tuo suomenruunakin jaksaa kolmi vuotiaan painit. Näistä kahdesta on tullut oikea paita ja peppu pari.






Kyllä tuntuu hurjalta että Maileri kääntyi jo kolme vuotiaaksi. Eihän siitä kauan ole kun se syntyi. Niin jännää aikaa oli se. Ihanaa mutta jännää.





Simpalla oli niin keveät töppöset kentällä että se hyppäsi portilta lankojen yli mieheni ohitse ja paineli kotiin pihalle odotteleen hakua. Hah, mies ei ollu oikein kartalla mitä tapahtui ja Maileri jäi ihmetteleen kentälle että mihin se kaveri katosi.






Eihän se sillä työn teosta päässy vaan joutui takasin kentälle ja hommat jatkui. Nyt oli isäntä hereillä portilla ja kerran ruuna kokeili uudelleen pääsisikö lähtemään ja totesi että ei. Siihen ne yritykset sitten loppuivatkin.















4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia parivaljakosta ja tulevasta mamista!

    VastaaPoista
  2. Voi Maileri! <3 Iso poika jo! :D Ihania kuvia, hyvää alkuvuotta teille sinne pohjoiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kasvanut mahottoman paljon 😍 mihin tämä aikaa juoksee 😁
      Kiitos ja samoin sinne teille ❤️

      Poista

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...