24. tammikuuta 2020

Vuosi lisää


Taas on porukka vanhentunut vuoden vaihteessa. Taake kääntyi 15 vuotiaaksi, en kyllä käsitä mihin tämä aika on mennyt. Se tuli meille vuonna 2013 joten onhan tässä yhteisiä vuosia kertynyt jo jokunen. Taaken kanssa on päästy taas reenaamaan ihan kunnolla ja se on tyytyväinen työskennellessään.









Maileri kääntyi viisi vuotiaaksi, huhhuh! Vastahan se tuokin ponipoika syntyi. Viime vuosi ei mennyt starttien osalta ihan nappiin ja kausi päättyi aikaisten elokuussa hll starttiin Oulussa. Sen jälkeen oltiin enemmän tai vähemmän ep etupäästä. Loppuvuosi on mennyt kuitenkin taas hitusen reenatessa ja jospa nyt keväällä uskalletaan jo starttejakin katsoa, mikäli hiiteille päästään kulkemaan muutaman kerran jotta nähdään missä mennään.










Aatusta tuli kaksi vuotias. Suuri pieni mies on ollut oikein hieno ja fiksu kakara. Sekin on päässyt nyt pari kertaa käymään hölkkä lenkillä kärryjen edessä ja on mennyt kyllä niin mallikkaasti. Miska varsa lähti kaksi viikkoa sitten kotiinsa takaisin ja sitä on siellä keritty vähän ajamaan kanssa. Onneksi meni oppi perille sillekin pojalle ongelmitta ja kotonakin on fiksuksi kehuttu.









Pave kääntyi 12 vuotiaaksi. Se on reenannut hyvin ratsun juttuja ja selkäkin on noussut niin paljon että joutui satulan käyttämään levityksillä. Siitä tulee kyllä niin hieno ajan kanssa, se on jo nyt hyvällä mallilla.

Tälle vuojelle tulikin uusia tuulia kun suunnitelmat muuttuivat ja meille tulee poni joukkoihin vahvistusta. Kirjava ponitamma saapuu huomenna meille. Sen kanssa päästäänkin jännittämään tulevaa kevättä sillä sen pitäisi varsoa huhtikuun loppupuolella. Niin jännää! Varsa uutisia ja kuvia tulee sittenkin päiviteltyä tälle kesälle vaikka se ei alun perin kuulunut suunnitelmiin lainkaan.





Tamma on nimeltään Ponikujan Ulpukka ja se varsoo vanhemmasta orista Olympus 129SH


Mirakin varsoo huhtikuussa oriista Sammalisen Konstantin. Muori kääntyi 22 vuotiaaksi ja se voi oikein hyvin ja paksusti Pyhäjoella.

2 kommenttia:

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...