18. tammikuuta 2017

Lumisateen iloja

" Ai töihin, ooks tosissas?! "

Meän toiselta valkulta on saatu pitkästä aikaa uusia vinkki vitosia ylälinjan rakentamiseen ja samalla on tutkailtu jo hetken aikaa Art2ride sivustoa ja videoita. Vinkki sieltä, toinen täälä ja oma tyyli löytyy mikä sopii myös hevoselle, ainakin 'alku' näyttää hyvältä.



Taake mälskäili kuolainta ja on ollut vähän vänkyrä sen kanssa jonkin aikaa jo, mutta ell käydessä viikko sitten raspaamassa löytyi se epäilty syykin mälskäykseen. Kun piikit saatiin pois on ruuna maastossakin toiminut taas kivemmin ja liikkunut rennommin. Hävettää myöntää ettei olla liinassa työskennelty ihan hetkeen mutta nyt on sen aika kyllä taas. Että se lisäillään siis viikko ohjelmaan myös.


Jonkinmoista jumiakin Taakessa on havaittavissa pitkästä aikaa. Se on normaalisti helpompaan suuntaan huomattavasti hankalampi kuin sen vaikeaan. Liinassa laukatkin alkaa rullata jo suht kivasti ilman että se puottaa parin askeleen jälkeen ravilla. Taake on ollu aina kovin huono laukkaamaan muuten kuin suoralla, mutta haetaan nyt ensin sitä ympyrälle tasapainoon liinassa. Sekä koetetaan saada hyviä nostoja alle liinatessakin. Selästä nostot alkaa olla aika kivoja.

Nyt kuitenkin liina työskentelyssä aletaan hakemaan enemmän ja enemmän venytystä ylälinjaan niin että astuu syvemmälle rungon alle, sillä saa sitten tuon rintakehänkin tuolta ylös. Nyt jää vielä työntö tuohon vaiheeseen ettei rintakehä nouse mutta eiköhän se sieltä pikkuhiljaa kun saadaan ylälinja venymään ja antamaan takajaloille tilaa tulla alle.


Hiljaa hyvä tulee. Tämän liinauksen kuvat on toiselta kerralta, tältä päivältä, kun hain ruunaa enemmän tähän tapaan liikkua. Tästä on taas hyvä jatkaa näitä harjoituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...