25. marraskuuta 2015

Ei paista aurinko risukasaan

Vitsit mulla olis ollu tässä jo aikaisemmin ilostakin asiaa tänne kirjoteltavaksi mutta niin tuo viime viikko veti taas mielen niin matalaksi kuin vaan voi, että katosi se hyväntuulisuuskin jonnekkin hyvin kauas.


Toissaviikolla käytiin kuitenkin kokeilemassa pellolla ratsastamista mikä oli virhe sekin, lumi määrä oli tosi kiva mutta pohja olikin liian pehmeä. Pari kuvaa saatiin kuitenkin lumisateessa aikaiseksi, kun Taaken kanssa räpiköitiin hetki pellolla kunnes tultiin pois. Hevosten liikuttelut on olleet siis todella vähällä mikä ärsyttää ihan suunnattomasti.



Viime tiistaina olin ensiapu kurssilla ja olisi pitänyt ymmärtää jo lähtiessä että tänään taas tapahtuu kun olen päivän pois ja vielä ilman omaa autoa, ettei varmasti pääse kotiin kun tarvisi. Kesken kurssin iltapäivällä puhelin soi ja katoin että Iita soittaa. Heti nappasi päässä hälytyskellot soimaan, Tallilla on varmasti joku hätänä kun se soittaa, normaalisti vaan viestitellään. Niinhän siellä oli nimittäin "Maileri on kolmijalkainen, otetaanko sisälle". Jep, sisälle vaan, soitan eläinlääkärille ja kysyn saadaanko antaa kipulääkettä heti. Onneksi tässä ei vielä ole ollu tätä eläinlääkäri rumbaa muutenkaan niin meän paikalllinenkin arvasi heti että joku on vialla kun soitan, totesikin että "sulla on ollu kyllä yhtä maanantaita kohta pari kuukautta." Jep, siltä minustakin tuntuu. Kipulääkettä sai siis antaa.


Tytöt otti ponit sisälle ja tutkineet oikean takasen vaan ei siitä mitään löytynyt. Ei haavoja, turvotusta, lämpöilyä tms. Mutta silti sille ei varata painoa. Voi perhana sentään. Kun pääsin viimein illalla itsekin kotia juoksin suorilta talliin Maileria tutkimaan. Enkä löytänyt minäkään jalasta yhtään mitään. Kaviotakin puristelin ja naputtelin, mutta ei mitään tiettyä kipupistettä, ei mistään.

Keskiviikko aamuna varsa oli kolmijalkanen edelleen, kipulääkkeestäkin huolimatta. Ensin soittelin paikalliselle, sen jälkeen rovaniemelle josko päästäisiin kuvattavaksi. Rovaniemen lekuri oli tietenkin juuri silloin ruotsissa, joten sinne ei päästy. Seuraavaksi soitin taas paikalliselle, sitten Ouluun, taas paikalliselle ja lähdin lätkimään poneja autoon ja auton keula kohti oulun Animagi Hevosklinikkaa.


Perillä saatiin jonkun aikaa ootella kun kerittiin hyvissä ajoin huonosta säästä huolimatta paikalle. Ponit ei paljon tilanteesta ressanneet, Mailerikin kerkisi ottaa päikkärit karsinassa ootellessa. Eläinlääkäri kävi ensin tutkiskelemassa karsinassa varsaa, jonka jälkeen suunnattiin röngten puolelle kun selvää vikaa ei heti löytynyt. Maileri käyttäyi kuin unelma, se oli ihan viilipitty jätkä. Mamma höristeli huoneen toisella puolen mutta ei poju siitä välittänyt. Hoitajat ja varsinkin sen kuvauslaite joka liikkui ja hurisi, oli paljon kiinnostavampi kohde! Mie rapsuttelin jätkää vain välillä säästä tai kaulalta ja pietin narusta kiinni sillä aikaa kun toinen hoitaja nosteli ja käänteli jalkaa asettaen kuvauslevyä oikein ja toinen siirteli sitä Hurisija konetta ja räpsytteli kuvat, pimeässä vielä. Eikä Maileri ollut moksiskaan koko hommasta. Ei tarvittu rauhotuksia tai mitään muutakaan. Vain vähän rapsutuksia. Jotakin hyvää tämän kaiken surkeuden keskelle, varsa osaa käyttäytyä!

Kuvia tutkittiin jonkin aikaa, ennenkö syy selvisi. Kavioluussa pieni hiusmurtuma ja nivelpinta hieman vaurioitunut. Voihan pirulainen. Tätä en osannut kyllä yhtään odottaa. Se on voinut tullakkin ihan mistä vain. Kysyessä sain vastauksen " Riittää jos se on potkassu vaikka seinää, aitatolppaa, puuta tai astunut kiven päälle huonosti tms, näillä on tässä iässä vielä niin ohut kavio jotta sen saa aikaan melkein mikä vain".

Painokin mitattiin lähtiessä pihalla, kun oli unohtua ;)

Noh, näillä sitten mennään taas vaihteeksi. Ensin jalka meinattiin kipsata, mutta kun meillä on tuota matkaa klinikalle kiitettävästi niin siellä olisi pitänyt kerran viikossa ajella vaihtamaan kipsiä. Ell kuitenkin päättikin laittaa kipsin alusvanun alle ja vetää jesarilla kavion "kiinni" niin lujaan kun sen vaan saa. Ja tätä vaihdetaan kerran viikkoon kotona. Karsinassa elellään ainakin seuraavat neljä viikkoa, kontrolliin mennään 10.12. Ollaan sitten taas viisaampia.

Eihän tämä vastustaminen tietenkään tähän loppunu, viikonloppuna meillä hajosi kotoa liesituuletin ja sen perään pyykkikone. Maanantaina kerkisin toivoa että tämä viikko alkais yhtään paremmin, mutta ei tapahtunu sitäkään. Töihin lähtiessä auto hajosi 200m päähän, onneksi naapurissa sattu olleen kaks autoa kotona että sai toisen lainaksi. Nyt en enää edes uskalla ajatella että nämä tilanteet joskus loppuis. Ehkä ensi vuonna? Tai sitä seuraavana? Tuskin ainakaan lähiaikoina.

2 kommenttia:

  1. Voi että, onpa teitä koeteltu vastoinkäymisillä! Tästä tulee vielä mieleen yksi nuorten romaanista aikoinaan nappaamani lohduttava sananparsi: "Silloin, kun vähiten odottaa, alkaa valo taas pilkottaa." Josko teidänkin onnenne kääntyisi, vaikkei siltä lainkaan tuntuisi. Peukut pystyyn puolestanne ja voimia takaiskujen selättämiseksi! Ja varsalle totta kai pikaista paranemista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä tässä on alkanu niin väsymään jo ettei tiiä miten päin pitäis olla ja into kaikkeen on hävinnyt väsymyksen myötä. Mutta eikai se auta, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä ;) kyllä kai näistä joskus Selvitään :)

      Poista

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...