12. marraskuuta 2015

Harmaasta sumusta, valkeaksi maisemaksi


Muutaman harmaan, sumuisen vesisadepäivän jälkeen meillä on viimein sateet muuttuneet lumeksi. Maanantai iltana sateet muuttui rännäksi jota sato koko tiistain. Tiistai iltana kuitenkin räntä muuttui lumeksi ja sitä on tullut tähän päivään asti  ja sataa edelleen. Viimein! Kyllä mie olen sitä oottanukki että pääsis kunnolla ratsastaan taas, pitkästä aikaa. Tänään olis töiden jälkeen tarkoitus lähteä katsastamaan kenttä, missä kunnossa se on. Lunta on tullut jo melko reilusti, uskoisin että jotain voisi jo tehdä.

Masille posti toi eilen satulan kokeiluun. Pitäkää peukkuja jotta se sille sopis, ei tarvis Tanelin penkkiä lainailla. Maileri oli eilen ihan tohkeissaan lumesta, se vain rallatti ympäri tarhaa. Yllättäen en pysynyt kameran kanssa mukana vähääkään. Täytyis palkata kuvaaja sen perään, ei tässä ittellä onnistu nämä sitten vähääkään. Mutta pakkohan niitä on julkasta!







Herrajee, mihin tämä aika menee? Maileri täyttää pian 6kk, puoli vuotta jo! Vastahan se eilen syntyi :) Jätkä alkaa olla jo iso herra, 85cm loimet alkaa olla soppeleita muuten mutta kaula osasta on vähän leveät vielä. Sade- ja fleece loimet olen ottanu parilla ompeleella kaulalta kapeammaksi. Ei tarvi tehä mitään solmuja tai muita epätoivoisia virityksiä loimen kaventamiseksi. Näin ne on sopivat ja kun poni kasvaa ei tarvi ko aukoa ompeleet ja taas pelittää. Kohta on ensimmäisen rokotuksenkin aika, samalla ajattelin tilailla ultraakin ja katsoa vieläkö Miran mahamatkaaja on kyydissä. Mamman lääkityksistä huolimatta. Jälkiä en ole nähnyt että olisi luonut tms, joten toiveet on korkealla että pieni on pysynyt kyydissä. Oman mielenrauhan vuoksi täytyy kuitenkin tarkistaa.




Mammakin venyyyyy. Pakko laittaa julki vaikka tarkennus onkin hukassa ;)

Tällä viikolla ja viikonloppuna mulla on ystävä taas kylässä täällä, joten voidaan kuvitella että saataisiin jonkinlaisia kuviakin aikaiseksi. Toivottavasti, hevosista ja liikuttelusta. Jos minun kamera ei vaan sano työsopparia irti niin kaikki on hyvin. Pitäs alkaa vissiin sitäkin uutta jo miettimään.

Olen kyllä niin tohkeissani tästä lumesta, aivanko pikkulapsi joka näkee ensi lumen. Olen sitä kuukauen päivät jo oottanu ko kuuta nousevaa ja nyt kun sitä tuli kerralla sopivasti ja lupasi vielä pakkastakin päälle niin ei pitäs sulaa poiskaan!



Miran pään menoksi on taas suunniteltu tämän kuun lopulle menoa, olen mietiskelly otanko Taakenkin mukaan tonttuilemaan. Ehkä otan, ehkä en. Poninpallero ainakin lähtee vähän töihin, katteleen maisemia ja ihmisiä oman tontin ulkopuolelle.

Kattikin tohti näyttäytyä ;)

8 kommenttia:

  1. Siellä on jo lunta! tulispa jo eteläänkin... Täällä kun ei ole viellä näkynyt kertaakaan lunta maassa. Kiva postaus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)
      Nyt on kyllä ihanan paljon valosampaa kun on lumi maassa. Ja lisää vaan tulee :) Toivon mukaan se ei nyt sulais pois.

      Poista
  2. Vitsi mikä liike mammalla on :O Ja hei, ei tuommosen riekkupetterin perässä pysy kukhaan kameran kans :D

    VastaaPoista
  3. Ihania karvapalleroita! Kumpa tänne ihan eteläänki saatais lunta.. Luvattu kyllä on, mutta kaikki mitä taivaalta tulee on vettä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se sinnekin vielä lumena tuu! Toivotaan ainakin :)

      Poista
  4. Törmäsin facebookissa shettisyhdistyksen sivulla tähän supersöpöön Maileriin, vitsit kinka joku poni voi vaan näin "kolahtaa", aivan super söpö<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Kiva kun bongasit, yritän tässä ihan lähipäivinä saada uutta postausta poneista :)

      Poista

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...