27. tammikuuta 2016

Mira osaa yllättää


Totuushan meillä Miran suhteen on ratsastus hommissa että siltä ei ole koskaan vaadittu yhtään mitään "oikeaa". Ratsastajan se pitää selässä, nostaa ravit-laukat ja jarrut toimii. Siinä on ollut kaikki tarpeellinen.

Sunnuntaina tytöt oli lähdössä ratsastamaan Taakea ja Leimua, pikku Laura oli myös meillä joten kysyin haluaisko hän ottaa Miran kentälle. "Miksei", oli vastaus. Niinpä Miralle viriteltiin juoksutusvyö (mikä solmuista huolimatta oli kuitenkin liikkeessä liian löysällä :D) ja huopa siinä samalla kun toiset satuloitiin. Ratsukot lähtivät kulkemaan kohti kenttää, kun mie jäin vielä hifistelemään kameraa matkaan.


Tytöt oli jo kerenneet vähän alkulämppäillä ennenkö menin kentälle jossa sitten Taakea ja Leimua työstettiin vähän ravissa ja Lauralle huutelin vain että ravailee Mirankin kanssa. Ja niinhän se teki. Jossain kohtaa kentällä isompia ratsukoita neuvoessa ja tuijottaessa tajusin yhtäkkiä että meän ponimammaki painaa duunia tukkaputkella. Hetrsilee, en ole koskaan vielä nähny Mirasta tuommosta liikettä, toki sen raviravi on upeaa, mutta ei tuo sen ratsun liikekään huono ollu! Kaula kaarella, selkä ylhäällä muori teki töitä korvat pystyssä niinkö isommatkin konsanaan. Naureskelin Katille joka seisoskeli minun kanssa kentällä, että mikäli muori ei olis tiineenä meillä ois kohta huippu kouluponi nokan eessä. Hehe, ei nyt ehkä kuitenkaan ihan niin, mutta selvästi ponskikin osaa jos se haluaa ja viittii. Kuvissa vähän häirittee kun huopa ja vyö valu koko ajan vain eteenpäin ravissa, mutta ei anneta sen häiritä. Vitsit, mamma osaa yllättää!








Kuinka paljon voi pienen ponin kunto kohentua? Maileria odotellessa Miran "työnteko" eli kärryily ja ratsastus lopetettiin tammikuun alussa kun mamma ei yksin kertaisesti halunnu liikkua. Se teki sen hyvin selväksi. Nyt on ihan eri meininki, vauhtia piisaa edelleen. Laukannostot tuli ihan kivasti ja laukka ympyrällä joutaa ihan huoletta vielä pukittelemaankin huvikseen. On se kyllä hassu mamma.




Kamat valahti eteen, vuorokausia 183!

Taneli kävi eilen klinikalla. Matkaan ei tarttunut tappotuomiota, vaan; 4 viikkoa koppilepoa, penetrol kuuri, kylmäystä kylmäystä ja uusi kontrolli aika. Diagnoosi oli pehmytkudosvaurio jota nyt hoidellaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...