18. heinäkuuta 2016

Keskeneräisen kentän testailua



Eilen käytiin Auroran ja Taaken kanssa kokeilemassa kenttää. Kesken kentän teko on, tälle kulmalle mistä nämä ekat ravikuvat on, tarvii ajaa lisää maata kun se on vielä vähän kalteva tuonne ojan suuntaan missä aitalangat näkyvät. Pintamaa kentästä puuttuu ihan kokonaan, minkä näkeekin, tässä osassa on suht isoja kiviä vielä pinnalla.



Auroralla ja Taakella oli taas vähän alkukankeuksia kun kenttä hommia ei ole touhuttu pitkään aikaan. Vaan lopulta se alkoi sujua taas ja Taake meni välillä ihan kivaa pätkää.



Taake pudotti laitumella ollessaan vähän lihaksia etuosasta, sielä oli jonkun verran mäkärää mitä on sitten ylimääräsiä kävelty karkuun. Onneksi meillä ei tässä kotosalla nuita ötököitä ole juuri nimeksikään niin saavat olla rauhassa. Laitumella käydään taas vähän myöhemmin kun sinne kerkeää kasvaa syömistä lisää.



Kentän teko alko tosi kivalla vauhdilla, mutta nyt ollaan tyssätty tässä vaiheessa jo jonkin aikaa. Maata ei pääse oikein ajamaan kun vettä on tullut taas ihan mahdottomasti ja tie mikä vie montulle on liian pehmeä sora-autolle. Sekä äijien työt tottakai haittaa meidän harrastusta, vaan töissähän se on kuljettava ja harrastukset jatkuu kun niille aikaa siunaantuu jostain jossain vaiheessa. Mutta eiköhän tämä rojekti saada päätökseen vielä tälle kesälle ja kentälle aidat ympärille.


4 kommenttia:

  1. Kyllä kelpaisi tännekkin noin hieno kenttä! Hienon näköinen Taake! :)

    tallintarinoita.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tästä ihan hyvä tulee kun pintamaat saa päälle :)
      Taake kiittää!

      Poista
  2. Jes, en jaksa oottaa että kenttä on valmis :D

    VastaaPoista

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...