21. joulukuuta 2014

Joulun ajan kiireitä

Lämpöset ruunat tuntihommissa.

Viikko sitten lauantaina vietettiin meidän tallin porukan pikkujouluja. Tottakai syöden, juoden ja hauskaa piettäen. Tärkein kohokohta oli tietenkin lahjojen jako :) Olthin sovittu että jokkainen tuo pienen paketin tullessaan ja jokainen sitten saa yhden paketin. Hauskaa oli ja kaikki tuntui viihtyvän.

Sunnuntaina meille tuli Torniosta opettaja joka piti tutulle porukalle tunteja. Jokainen oli minusta ihan tyytyväisiä tunteihin ja kaikki oppivat uutta. Itte opin ihan valtavasti taas uutta Taaken kanssa. Avotaivutukset muistinkin Lauran tunneista jo, sulkutaivutukset taas oli mulle ihan uus juttu mutta nekin sujuivat ihan kohtalaisesti. Sitten reenailtiin ympyrän pienentämistä hevosen ollessa asetettuna sisälle ja suurentamista siten että hevonen tavallaan väistää ulospäin mentäessä eli astui ristiin.

Oppeja ottamassa vastaan.



Tanelikin pääsi ensimmäistä kertaa "kunnon" oppiin. Ja kentälle. Siitä on alkanut kuoriutua ihan kelpo peli :) Näin hienosti se jo ensimmäisenä kenttäily kertana oppi ottamaan tuntumaa. Tanelin kans on pyöritty paljon pihalla ja totuteltu lähinnä siihen että se ratsastaja on ja heiluu siellä kyydissä. Kerran on käyty porukalla käynti maastossakin. Eiköhän tästä hyvä harrastepeli tule.


Maanantaina aamulla huomasin Taaken teloneen ite ittensä tarhassa, on se semmonen Tohelo. Sillä kun on tapana yksikseen potkiskella ilmaa vaikka muita hevosia ei olisi lähimaillakaan. Niin oliki ilmeisesti hutassu kinttunsa lankaan ja lanka oli jäänyt kenkään kiinni (näin päättelin asian). Oikeassa takajalassa oli pieni haava, josta oli tullut kiitettävästi verta ja herra ontu sitä jalkaa. Toisessa takasessa oli pari pientä naarmua. Taake on niitä herkkis hevosia jotka vetää impparia heti jalkaan haavan tullessa, vaikka olis ihan pieni naarmuki. Jotenka hevonen talliin käytävälle ja betadine hauteen tekoon.
Taakella on siis ennenki ollu imppari, useampia haavoista johtuen, mutta koskaan ei ole näin kipeä ollut ko tämä että piti ihan eläinlääkärille tiistai aamuna soitella josko saataisiin kipulääke kuuri kun herra ei taho kävellä koko jalalla :/ Oli siis tosi kipeä. Tohtori kävi Toheloa kattomassa ja se sai viiden päivän kipulääkkeet, jotka on siis tosiaan syötykki jo. Hyvin kinttu parani sitten ihan parissa päivässä, ontuminenkin lakkasi tiistai keskiviikko yön aikana.


Keskiviikkona oliki kenkäys päivä ja kaikki kolme ruunaa kengäthin ympäri. Torstaina oli hieroja päivä lämpösillä pojilla ja Taake sai lautasilleen myös laseria. Kumpiki nautti käsittelystä huomattavan paljon. Josko ens vuen puolella antas lompakko myöten taas säännölliselle hierojalle.

Tänhään mie puin ponin aamupäivällä tonttupukuun ja päätin kokeilla sille pulkkaa perään. Haha, olin varmasti yhtä innoissani jälleen kun viisi vuotias ponityttö joka pääsee talliin touhuamaan! Ja se pulkkailu, ai hitto että oli hauskaa! En muista edes koska olisin viimeksi ollu "yksin" niin innoissani ja naurua täynnä ko tänhän ko istuin ponin pulkassa. "Lapsella on halvat huvit"  vai miten se meni?



Parasta! <3

Vaikka kuvissa lukee minun nimi, on ne silti siskoni kuvaamia. Mitenkä sitä nyt itte kuvais ja istuis pulkassa. Sattupa vahingossa tulhen oma nimi nuihin. Mutta kerranki oli fotaaja pihalla mukana! :D Sai ponista muitaki kuvia ko vain paikallaan möllötyksiä.


Käykääpä muuten kaikki osallistumassa Lauran blogin arvontaan, siellä on vallan ihanat palkinnot!  

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...