6. tammikuuta 2016

Pakkasen pukemat


Niinhän siinä kävi että satulan testaus loppui hetkeksi ennenkuin alkoikaan. Pakkanen paukuttaa järven jäätä joka saa ainakin Tanelin pään välillä nousemaan pystyyn heinä läjältä. Täytyyhän se tarkemmin kuunnella mistä pauke tulee, ääni todetaan harmittomaksi ja jatketaan heinillä syöpöttelyä.


Mira ja Taake ovat tyytyväisinä pihatossa. Taake sai toppatakin niskaansa, vaikka heiniä on tarhassa jatkuvasti saatavilla verkoissa ja maassa, tuli ruuna silti höristen portille ainakun kävelin pihalla. Mietiskelin että mitähän se on oikein vailla ja nakkelin ensin parit leivät vain. Hetken päästä uudelleen ulkoillessa ruuna tuli taas portille höristen niin kävin sen sitten loimittamassa. Loimea se taisi tahtoa kun loimituksen jälkeen se on tyytyväisenä syöpötellyt heiniä Miran kans ilman ylimääräisiä hörinöitä. Hassu ruuna, mutta fiksumpihan se on kuin omistajansa.





Mailerin tarhaa on isonnettu, vähän aikataulusta jäljessä mutta kuitenkin. Jätkä veteliki pieniä spurtteja siellä heti ja treenaili jotain omia liukupysähdyksiä. Hauskan näköstä menoa sillä oli ja sain jotain videollekkin. Tässäpä se katteltavaksi.


Videolla näkyvän siteen saa Mailerilta kohta ottaa jo pois. Sitten jännätään pysyykö jalka ontumattomana ilman tukea. Toivoa sopii, silloin se olisi terveen kavion merkki! Eikä tarvittaisi enään ajella klinikalle kuviin. Pitäkäähän peukkuja pystyssä, mie ainakin pidän, varpaatkin.


Mira on tällä hetkellä ainoana takitta pihalla. Ja sehän näyttää mammalle sopivan. Kaunis pakkasen tekemä peitto sillä toki on päällä, kuurapuku. Heinät maittaa ja masu kasvaa, kasvaa muutenkin kuin vain heinien ansiosta.



Jos mennään sillä ajatuksella että Mira varsoo samoilla vuorokausilla kuin miten se Mailerin teki, on laskettuun aikaan enään 157 vuorokautta. Laskettu aika olis siis 12.6.16. Mutta mikäli mennään sillä yleisimmällä laskulla, olisi vuorokausia vielä 170 ja LA olisi 25.6.16. Jännä nähdä miten nyt käy! Ja millainen pieni juniori sieltä tulee. Tuleekohan ihan samanlainen kaveri kuin Maileri, täysiveli tai -sisko. Vai onkohan se sitten ihan erilainen, luonteeltaan ja ulkonäöltään? Tämä odottelu tuntuu taas todella jännältä, mutta silti on rauhallisempi fiilis kuin Maileria odottaessa. Toivottavasti kaikki menis taas ihan yhtä hyvinkin.



3 kommenttia:

  1. Voi ihana Taake ♥ Hirvittävän iso ikävä, älä holestu jos Taake joskus katoaa vaivihkaa pihastasi. Se ei ole kaukana, äläkä vain etsi sitä Aavasaksalta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Holestuppa hyvinkin, *huolestu siis oli tarkoitus kirjottaa... :D

      Poista
    2. Voi ei, ihana Kati =D En vois huolestua jos se katoais, ei taitais Mamma pysyä yksinään pihatossa, ainakaan hiljaa ;)

      Poista

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...