7. maaliskuuta 2018

Ensimmäinen reissu radalle

Eilen oli pientä jännitystä ilmassa kun töistä ajelin kotiin. Iltapäiväksi oli sovittu treffit raviradalle Mailerin isän Banskun omistajien kanssa. Banaanin piti alunperin tulla pojan kanssa hölkälle, mutta ohjastaja oli sairastunut joten Banaani jäi kotiin.




Maileri oli niin fiksusti, aivan kun oltaisiin aina oltu radalla katoksella hengailemassa. Välistä piti ohi meneville hevosille vähän huudella, mutta mitään tyhmää jätkä ei yrittänyt tehdä vaan seisoskeli paikoillaan aivan nätisti.



Vaikka Banaani ei päässyt mukaan hölkkä seuraksi saatiin kuitenkin Mailerin siskopuoli Nasu. Nasu on Maileria vuoden vanhempi, Banaanin ensimmäinen varsa.

Veli ja sisko ❤️

Aurora ajo Maileria tosi hyvin, niinkö aika. Nasu oli myös ekaa kertaa radalla, joten meillä oli mukana kaksi ensi kertalaista rata uraa korkkaamassa. 







Maileri ei välittänyt isosta pyörökuormaajasta joka välillä ajeli varikon puolella ja välillä radalla. Kastelu säiliö autokaan ei saanut orin korvia heilumaan. Mainoksetkaan ei olleet yhtään kiinnostavia. Aivanko se olisi ollut radalla monesti ennenkin 'ihan tylsä paikka'. Sisko otti yhdessä kurvissa laukan Mailerin rinnalta, mutta ori vaan hölkytti kivaa ravia menemään.

Kun hölkkäämään ruvettiin oli Mailerilla alkuun ollut ohjassa vähän paineita, olisi pitänyt heti päästä menemään miljoonaa. Hih, sen ravi on niin helppoa askellusta sille. Nasun ohjastaja kellotti ponien hölkkää viimeiselle kierrokselle.




Varsinaista hiittiähän ei ajeltu vaan oli vain tarkoitus käydä katsomassa mitä ponit radasta tuumaa ja maistuuko hölkkä siellä. Raviponi tamma Misa tuli nuorison kaveriksi hölkälle viimeiseen 'voltti lähtöön'  ja Misa juoksi joukon kärjessä. Hienosti volttasi kolmikko ja ravi kävi jokaiselta kivasti. Maileri juoksi johtavan takana helposti, Aurora ei yrittäny maalisuoralla käännellä ohitse vaan ajeli hiljakseen selässä. Nasun ohjastaja kellotti kuitenkin tämän viimeisen aikaan 3.30, eli aivan hienosti kakarat hölkytti kun olisi riittänyt hitaampikin meno.  Olen kyllä niin tyytyväinen omaan ja toisten poneihin ekalle reissulle, tästä on kyllä hyvä ja helppo jatkaa jatkossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti