20. elokuuta 2018

Uusia juttuja


Viikonloppuna valjastettiin pitkästä aikaa Mira kärryjen eteen. Mamma olikin koko valjastuksen korvat hörössä, ja niin oli ollut lenkinkin. Korvat pystyssä pistelly ravia menemään.

Aatu pääsikin siksi aikaa painimaan Mailerin ja ruunien kans. Kyllä meniki poikaporukalla pasmat sekasin kun pikku blondi tuli ja laitto rallit päälle. En ole varmaan koskaan nähny Simppaakaan rallittamassa sellasta vauhtia kun se yritti pysyä ponien perässä.




Mahoton tutkiminen koko porukalta, vaikka Aatu on lähes yötä päivää ollut aidan toisella puolella.




Aatua ei haitannu äiskän poissa olo. Mailerin kanssa uskallettiin kokeilla vähän leikkiäkin eikä pelkästään rallattettu kilpaa tarhaa ympäri.















Miran ajelun jälkeen Aurora ratsasteli Simpan kentällä. Ruunalla on nyt pari päivää ollut testissä uusi kuolain, joka tuntuisi toimivan hieman paremmin kuin normaali nivel tai kolmipala.

Simppa on tuntunu suusta aina kovin 'jäykältä', jos sen voi niin sanoa. Se ei ole juuri kuolannut ja välillä on painanut ohjalle. Enemmän tai vähemmän. Se ei myöskään koskaan ole 'imenyt' kuolainta kuten kaikki muut tekevät ns. Oikein. Tällä kuolaimella se on ollut nyt parempi, siitä huolimatta että testi kuolain on auttamatta liian pitkä. Se on ollut kevyempi kädelle sekä käynti työskentelyssä on ollut jo varsin mellevät kuolat valumassa. Ravissakin hieman, mutta ei niin paljon kuin käynnin aikana.







Muuten ruuna liikkui oikein kivasti ja pitkästä aikaa ratsastajan suusta kuului 'Olen tosi tyytyväinen'.






2 kommenttia:

  1. Onko tää talli, ratsastuskoulu vai mikä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo, varmaan parhaiten sopii; Yksityinen harrastetalli. :)

      Poista