4. kesäkuuta 2016

Kaksi vuorokautta


Vanha varsa. Kaksi päiväinen pääsi tänään ulkoilemaan ekaa kertaa. Eilen oli niin jäätävän kova tuuli ettei tarvinnut kuvitellakaan käyttävänsä varsaa pihalla. Tänäänkin on tuullut ja tullut sadekuuroja, mutta keli on muuten ollut lämpimämmän oloinen kuin eilen. Mira ja varsa on päässeet pariin otteeseen ulkoilemaan lyhyitä jaksoja, sainpahan aamupäivällä siivottua karsinan kunnolla kun ponit olivat ulkona.




On siinä meillä täpäkkä kaveri. Luonnetta tuntuu pojalta löytyvän. Äitiä tökitään tisuille niin kovaa maitobaariin mentäessä että emä komentaa olemaan kunnolla. Ja kun äiti komentaa komennetaan sitä takaisin vetämällä korvat luimuun ja potkasemalla molemmilla takasilla. Mahoton jätkä. 







Jouduin kantamaan varsan sisälle talliin iltapäivällä (onneksi on poni eikä vielä hurjan painava) kun se ensin tuli hyvän matkaa emän perässä ja tallin ovella kääntyikin toiseen suuntaan ja jatkoi vaan pokkana pihan toiselle puolen. Emän hörinöistä huolimatta varsa vaan käveleskeli toiseen suuntaan, ei paljon mamman puheet kiinnostanu. No, sylissähän tuo kulki näppärästi talliin, vielä. Iltasella täytynee alottaa jo riimuun opettelu, kun tuntuu olevan jo melko itsenäinen jääräpää. Vaan saahan sitä luonnetta olla. On kuitenkin ihan eri pakasta vedetty kaveri kuin Maileri. 



Maileri on pitkä jalkainen ja sellainen sporttinen kun taas tämä on lyhyempää ja jytkympää mallia. Luonnekkin on Maileriin verrattuna ihan toisesta päästä. Molemmista pojista kuvia alle. Ikää Mailerin ulkoilu kuvissa päivä ja tämän kaverin nyt kaksi päivää, eli tänään kuvattuja.

2 vuorokautta



Vasemmalla tulokas, oikealla Maileri ( ja alla )


4 kommenttia:

  1. Löysin blogiisi Villitti-blogin kautta ja onneksi löysin, niin ihana pikkuvarsa täällä kuvissa että! Varsakuume nousee ja nousee kun näitä kuvia katselee... On ne shettisvarsat (kyllä kaikki muutkin varsat) ihania pikku palleroita ♥

    p.s. miun blogin löytää osoitteesta tallintarinoita.blogspot.fi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! :) On tämä melkonen jässikkä, mutta niin ihana :)
      Mukavan oloinen blogi sinulla näin pika vilkaisulla, täytyy pian kurkkia tarkemmin :)

      Varsat on kyllä niin <3

      Poista
  2. Onpa suloinen varsa. Vielä paljon pienempi kuin meidän russivarsa. Minäkin löysin blogisi villitin blogin kautta ja sait uuden lukijan ;)

    VastaaPoista

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...