27. kesäkuuta 2015

Hevoseton


On huoleton.. Vaan voikohan sitäkään sanontaa niin ottaa tosissaan. Tänään oli oikea hevosten kuskailu päivä, meni siinä samalla muutama lammaskin paikasta A paikkaan B. Seura oli huippua niinkuin monesti ja hauskaa oli. Antti ja Taneli pääsivät laitumelle ja Taake treenipaikkaansa. Kaikki ehjinä perillä.

Nyt täällä kotona on tyhjä tarha, portitkin auki kuin jotain odottaen. Kauhean outoa kun ei tarvitte iltaruokkoon lähteä tai tehä muutakaan. Jotain hyvääkin tässä tottakai kun kaviokkaat ovat poissa, alkaa tarha remontin aika. Langat menee uusiksi ja pari kerrosta niitä tulee lisääkin. Myös tarhan pohjalle porttien kohalle vähintäänkin ollaan tekemässä jotain, maanajoa ainakin. Helpompihan tämä kaikki on tehä rauhassa kun ei tarvitte hevosia siirrellä pois tieltä.


Taakea kerkisin tänään kuvaillakin Ruotsin tallilla. Meni siis samaan paikkaan missä ollaan ennenkin asusteltu. Oonan Pablon kaveriksi heinäkuun ajaksi, jottei Pablo jää yksinään sinne kun muut hevoset tallista lähtevät laitumelle. Oona saa nyt ratsuilla ruunaa siellä. Treeneihin ois tarkotus alkaa lisäilemään hieman esteitä, Taakehan ei niitä ole mennyt kuin irtona lumien aikaan viimeksi. Saa nähä mitä herra tuumaa tulevasta kuukaudesta. Hyvät pohjat on käytettävä tottakai viimisen päälle "hyväksi" :) Otettava ilo irti reenailuista.






4 kommenttia:

  1. Ihanat, punainen sopii molemmille hyvin :)

    VastaaPoista
  2. Kovin tekisi mieli lähteä tässä nyt & heti Taakea katsomaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, älä vielä mene :P Anna niien nukkua kuitenki tämä yö, käy huomenna päiväs aikaan ;)

      Poista

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...