21. kesäkuuta 2015

Rauhallinen Juhannus


Juhannuksen aikaan alettiin valmistautumaan jo vähän torstaina. Työpäivän jälkeen pakkasin oman suomenlapinkoira uroksen Ukon autoon ja lähdin hakemaan naapuri kylästä Tilhkua kyydille. Osa ehkä muistaakin että meidän Kätkä teki pennut Tilhkun kanssa joulukuussa -14, joista täällä on esiintynyt välillä narttupentu Kaihti. Ukolla oli siis aika Torniossa Jalostustarkastukseen ja Tilhku lähti rotuunotto tarkastukseen.

Ukko sai ihan mukavan arvostelun ja hyväksyttiin jalostukseen. Huomioita oli mahd. morsiamen kohdalle parempiasentoiset takajalat ja korvat. Ukolla korvat ovat aika lupat ja takaraajat pihtiasentoiset. Muuten aika jees jätkä. Tilhkustakin tuli virallisesti lapinporokoira, joten nyt voidaan alkaa järjestämään pentuja rekisteriin. Koirista myöhemmin jossain postauksessa lisää.

Suopunkitytön Ukkoherra. Kuva: Satu Valo

Koirahommista kotiuduttua olikin ponien taksi tullut juuri samaan aikaan pihaan. Mira ja Maileri lähtivät ensimmäiselle yhteiselle reissulleen, Mailerin ensimmäiselle traikku kyydille. Reippaasti jätkä tallusteli mamman perässä suoraan autoon eikä kauhistellut mitään. Lastaussiltakin oli kuin olisi aina siinä ollut. Välillä oli pysähdytty useamman kerran katsomaan onko kyytiläisillä kaikki hyvin ja joka kerralla Maileri oli ollut maitobaarin kimpussa, ihmetellyt vaan miksi joku taas käy kurkkimassa.



Ja näin nousee jalka!

Ja kuten moni jo arvata saattaa miksi ponit autoilee, on syy tietenkin selvä. Mira lähti astutettavaksi ja Maileri meni tottakai mukaan. Onneksi paikassa hoito on vähintäänkin maailman parasta ja ponit viihtyy. Tästä reissusta voin kertoa myöhemmin sitten lisää, mikäli tästä on jotain kerrottavaa.




Mira karkasi yks päivä ruunien tykö pihattoon, varsa tietenkin perässä. Taneli oli sitä mieltä että "ihanaa, minun oma poni tuli takaisin" ja käveli koko sen ajan mitä Mira kerkesi tarhassa olemaan sen perässä. Varsa ei ollutkaan niin kiinnostava, mutta OMA poni tottakai!


Taakea taas kiinnosti varsan nuuskuttelu enemmän, vaan kun sai vähän nuuskittua lähti ruuna tyytyväisenä takasin syömään. Antti oli taas asenteella " nuoret, ihanko noita ei olis ennenkin nähty. Tuttu juttu ja sitä rataa. ", eli katseli vain kauempaa tätä tapahtumaa ja maisteli heiniänsä.

"Kukas se tämä mini on?"

Juhannusaaton sää suosi meitä täällä kotopuolessa alunperin huonoista säätiedotteista huolimatta. Päivä oli lämmin, taisi olla tämän "kesän" lämpimin. Tytöt kävivät järvessä uimassa ja käyntimaaston jälkeen pääsivät myös hevoset uimaan. Voi sitä naurua ja riemua kun Antti, Forkku ja Miska räpiköivät tyttöjen kanssa tuossa. Olihan niillä kaikilla hauskaa. Antti porskutti oikein tyytyväisenä vedessä, ponit perässä.






Taake ja Taneli nautti lämmöstä tarhassa, Taneli sai kyllä juhannuksen kunniaksi omistajaltaan pesupäivän ja Taake pääsi vain narussa kävely lenkille. Keskiviikon kiropraktikon hoidon jälkeen määrättiin kaksi kävelytyspäivää, jonka jälkeen kaksi kävelytyspäivää selästä ja sen jälkeen saa palata normaaliin. Hommat alkaa olla aika hyvällä mallilla ruunan kanssa. Paljonhan siinä oli aukomista taas, mutta nyt on kuitenkin saatu sellainen satula että sen ei pitäisi enään aiheuttaa ruunalle ongelmia, eli seuraavat ongelmat tulevat johtumaan jostain muusta, jos niitä tulee.

Tähän loppuun vielä Mailerin ravi esittelyä. Alkaa näyttää aika kivalle, vai mitä?


8 kommenttia:

  1. Eiks mira oo tori.fissä myytävänä? Miks astutat myytävän tamman jos uus omistaja ei haluukkaan varsaa?:D Millä kameralla ja putkella kuvaat?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se siellä enään ole. :) Kantavan tammankin voit myydä, sellainen omistaja joka ei varsaa halua, ei osta kantavaa tammaa. Normaalisti ainakaan. Mutta tällä hetkellä Miraa ei kuitenkaan olla myymässä.

      Canon 550D ja yleisimmin 70-300mm. Videot lähinnä puhelimella.

      Poista
  2. Mä voisin tulla kaappaamaan sulta tuon söpön varsasen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi! Tietäisinki kuka sen on kaapannut jos katoaisi, kun tänne julki huutelet tuollaisia suunnitelmia ;) Tule joskus kattomaan sitä ja Taakea!

      Poista
    2. Oho, hups ei olis pitäny kertoa :/ Pitää yrittää tulla, haluaisin kyllä käyä ennenku muutan mutta ku en tiiä millä pääsen sinne & kotiin :D

      Poista

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...