28. kesäkuuta 2020

Ainutkertainen päivä kasvattajana

Perjantaina ravattiin Tornion laivakankaalla poni ravit. Me oltiin ilmotettu Maileri startille. Edellinen startti päättyi Mailerin voittoon ja uuteen ennätykseen joka parani kuudella sekunnilla aikaan 2.35,6.

Tornio 17.6.20 sij.1 ajalla 2.35,6

Meän ravipäivä alko sarkastisesti parhaalla mahdollisella tavalla, sillä aamuheiniä viedessä poni tuli tarhassa vastaan ilman kenkää. Voin kertoa että riemu oli ylimmillään kun en etsinnöistä huolimatta sitä löytänyt. Jari lähti hakemaan naapurista metallinpaljastinta ja sen kanssa sitten taas tarhaan etsimään. Mie kävelin tarhaa jo vissiin kolmatta kertaa eestakasin enkä nähnyt kenkää, mutta onneksi toinen silmäpari sen pongasi, ojan pohjalta ja ihan tuhannen mutkalla. Saatto muutama ärräpää päästä kummaltakin kun mietittiin millä ilveellä se saadaan suoraksi enään kunnolla.


Kenkä mukaan ja naapuri hallille. Saatiin kenkä niin suoraksi kun sen omin tavoin voi saada ja eikun kenkäämään ponia. Maileri oli onneksi helppo kengittää ja sain kengän sille takaisin. Eikun poni vielä tarhaamaan ja jänskäämään tulevaa iltaa. Kyllä oli ajatuksissa että tänään tulee pelkkiä kirjaimia tauluun, varsinkin kun poni oli lämmityksissä taas se karmea porsas mikä se on aina, pelkkää laukkaa jos siltä kysyttäisiin.




Ennen Mailerin starttia kasvattipoika Epeli, Mailerin täysiveli, starttasi ensimmäisessä lähdössä. Paalulta karkuun takaa tulevia ja helppoon ylivoimaiseen voittoon ajalla 3.01,1. Ei tarvinnut ennätystä vielä parannella. 



Epeli ravaa kans niin helposti ja letkeästi. Ilo kattella sitäkin radalla. Tänään se starttaa Kemijärvellä, hurjasti tsemppiä sinne!







Mailerin startti oli tällä kertaa niin jännittävä etten uskaltanut maalisuoran voittokamppailua edes katsoa. Ruuna lähti paalulta kahden muun ponin kanssa liikkeelle ja varikko kurviin mentäessä se oli ottanut jo johtopaikan itselleen. Keulilla sai mennä suht rauhassa viimeiseen kurviin asti kun maalisuoran auetessa Maileri oli kiinni ajettu. Koko suora tultiin rintarinnan toisen ponin kanssa ja olin niin varma että poni pomppii laukalle varsinkin kun toinen poni haparoi ja laukkasi rinnalta. Mutta ei, Riikka sai taituroitua ponin ohjaksissa niin hyvin että se piti ravin yllä eikä päästänyt toista ponia ohitse. Oikein kunnon kilvanajoa viimeiset metrit. Voittaja selvisi vasta tuomari tornista tarkistellessa maalikameran kuvaa.

Lopulta Maileri vahvistettiin voittajaksi ja ennätystä parani kymmenyksen aikaan 2.35,5. On se kyllä melkonen poni ja kuski on meillä vertaansa vailla. Hieno valjakko kerrassaan!

Lähtö ei näy tototv:stä mutta Jari oli saanut hienot otokset maalisuoran kisailusta. Törkkään ne vaan tähän tyylikkäästi.

Lähtö asetelmat

Maalisuoran auetessa










Kasvattajana oli kyllä hieno päivä. Molemmat kasvattipojat hienoon voittoon. 


17. kesäkuuta 2020

Toiveita kesään 2021


Yllä olevassa kuvassa hieman Kiaran muutosta. Yläkuvassa 21.5.20 ja alemmassa eilen 16.6.2020 Tammuska on kaunistunut kyllä silmissä. Kaviot on saatu vihdoin parempaan malliin ja takkuturkki on poissa ja hieno kiiltävä kesäkarva vaan vahvistuu.

Eilen oli myös neitosen tiineysultra vuorokausilla 16 viimeisestä astumisesta. Hän oli vahvasti tiineenä. Hieman alkuun epäilin olisiko tärpännyt mutta ei kuitenkaan ollut kiiman merkkejä vielä näyttänyt ollenkaan. Nyt sitten toivotaan että pikku veijari pysyy sitten kyydissä loppuun asti ja saataisiin ensi kesälle ravivarsa!  Olen kyllä niin innoissani tästä yhdistelmästä, ilonen että se on ainakin tähän asti onnistunut jo.

Coruscate Chiara x Jokimäen Banaani 177 SH
Varsa tulee olemaan kolmanteen polveen asti raviponi. 

Kiaran ennätys on 2.46,3ly m.3.09,0ly. Kiaran isä ei esittelyjä raviponi piireissä isommin kaipaa, maailmanennätys poni Golda Apache 59,3aly-2.00,8ly. Emä on aikansa huippu ja silloisen SE-ennätyksen juossut Caiza SWE 2.12,9aly-2.14,3ly.

Banaanin ennätys 2.31,5ake-2.32,4ly. Ori on paljon ennätystään nopeampi poni, jolle on sattunut harmittavasti useampi tapaturma jonka vuoksi ei ole päässyt vielä uudelleen starttailemaan ja näyttämään parastaan. Bansun isä on Celex 2.31,4ly

Banaani jättää varsoilleen upeaa liikettä ja mahtavaa luonnetta. En voisi juuri ylpeämpi olla meidän ekasta varsasta Mailerista, joka on myös Bansun jälkeläinen. Hienosti uransa aloittanut poni joka vaan paranee koko ajan. Radoilla on vähän pöllölaukat vielä haittana, mutta kun ne joskus tasoittuu ponin toimesta niin ennätykset paukkuu.



Mira on haettu viikonloppuna takaisin lapinlääniin. Se meni suorilta orin tykö kun oletettiin kiiman alkavan aika pian, joka muuten alkoikin juuri sopivasti.

Yksi pieni Maileri on laitettu tilaukseen Miran ja Banaanin toimesta ja meidän ihmisten toiveesta. Toivottavasti tärppää. Näissä kuvissa esiintyy Miran ensimmäinen tammavarsa Halla. Specific's Halcyon jonka isä on Sammalisen Konstantin.






Muori ja muorin Rinsessa.



Tänään onkin ravipäivä, Maileri starttaa Torniossa 80m takamatkalta. Hyväksyttyä juoksua lähdetään taas hakemaan, mutta ponin tietäen hll voi olla hyvinkin mahdollinen tulos tauluun. Mikäli se malttaa ravata, ei voittokaan ole pois suljettu. Jännitettävää riittää taas tälle iltaa.

303 vrk ja 270 vrk

 Kauheaa vauhtia kulkee tämä aika. Kevät tuli rytinällä ja mammojen mahat kasvaa vauhdilla, sekä asukkailla vauhdit kiihtyy. Liikkeet tuntuu...