Ällöttävät syysmyrskyt on alkaneet. Eilen illalla alkoi pikku tihku sae joka tänään muuttui puolen päivän jälkeen sadekuuroiksi ja alkuillasta alkoi tosissaan satamaan tuulen kera. Tarha muuttuu jälleen paikka paikoin lällyksi kun ei olla maata vielä keretty sinne lisää ajamaan. Huoh, turhauttavaa.
Vesisateita luvattiin perjantai iltaan asti kovan tuulen kera. Mira ja Tuima saavat yöpyä nyt sisällä ja päivällä ulkoilevat myös loimien kera. Tuimalle sain viriteltyä yhden sadeloimen suht hyvän kokoiseksi jotta varsa voi turvallisesti sen kanssa ulkoilla.
Pihatto porukkoja jouduin pyörittelemään taas vähän mutta nyt lopulliseen tilanteeseen. Taake ei suvainnut Puttea samaan tarhaan ittensä kanssa ja se vain syyttä ajatti toista. Joten Mira ja Tuima pääsi asustelemaan isoon tarhaan ruunien kanssa ja Taake muutti Mailerin kanssa pienempään pihattoon. Nyt on kumpikin porukka rauhassa ja kaikki pääsevät sateen suojaan sovussa halutessaan.
Taake ja Maileri |
Maanantaina Laura pääsi pitkästä aikaa vapaa päivänään käymään meillä ja läpi ratsasti Puten ja Taaken. Putte oli näistä se tähellisempi ratsutettava jotta saisin itselleni työkaluja edetä sen kanssa. Sotasuunnitelma oli siis laitella Putte kuntoon ja Laura ensin kyytiin kaivelemaan ruunan taitoja ja lopuksi hyppelin itse selkään ottamaan oppeja vastaan.
Huutoja sitä tarvis itselle paljon useammin mutta nyt se alkaa olla taas mahdollista kun on käyttökuntoiset hevoset ja kenttä missä mennä. Joskin kentän pohja on ja pysyy tämän syksyn suhteellisen raskaana hevosta ajatellen, mutta on se siltikin parempi kuin ei mitään missä mennä. Valmentajia on jo huudeltu meidän huudeille jotta päästään taas oppimaan uusia asioita.
Puten kanssa Laura sai alkuun tehdä vähän töitä jotta ruuna herkistyi hieman pohkeelle. Ratsastuskoulun tuntihevonen, melkosen turtunut kyljistään pohkeiden paukuttelulle. Hetki hetkeltä ratsukon meno kuitenkin näytti koko ajan paremmalta. Voimaa, voimaa ja voimaa, sitä aina tarvitaan. Kunnon kohotusta ja voiman rakennusta. Hyvältä näyttää Puten kohdalla kuitenkin. Alhaalla on nyt lupa kulkea ja ruuna sinne kykenee, pikkuhiljaa sitten voiman kasvaessa haetaan korkeampaa muotoa. Ajan kanssa. Mahtavin fiilis kuitenkin, kun hevonen ei ole EP.
Putte kun saatiin hoidettua tallin kautta takasin tarhaan oli Taaken vuoro tulla satuloitavaksi. Taaken ratsastusta mie vähän jännitin mielessäni kun sitä ei ole oikeastaan koko kesänä kukaan osaavampi ratsastanut läpi. Lievää jännitystä pukkasi ihan siitä syystä että olenko ite onnistunu saamaan sitä tajuamatta huonommaksi. Tottakai, oma epävarmuus on aina negatiivisella tavalla mielessä. Turhaan kuitenkin jännitin.
Ravi oli parantunut ja Laura huikkasikin jossain kohtaa että Taaken kanssa voisi milloin vaan käydä huitasemassa raviohjelman ihan hyvillä mielin läpi. Varmasti menisi helpon C:nkin jos haluaa käydä. Laukat nousisi varmasti mutta sitä ei vielä edes mietitä. Avot ja väistötkin sujui ruunalta edelleen hyvin joten meidän maastokävelyiden aikaiset reenaamiset eivät siis olleet menneet hukkaan. Vitsi, mikä fiilis. Vaikka oma osaaminen ei tunnu kovin osaavalta, olen kuitenkin päässyt Taaken kanssa keskenään etenemään. Tästä on kyllä hyvä jatkaa.
Jotta tästä postauksesta tulee ihan hirvittävän pitkä niin täytyy vielä pistää jokunen kuva ihanasta Pavesta. Paavo poika hoksi toissa iltana että turpaa voipi laskea alemmaksi ja miettiä minne laittelee takajalkoja kun kävelee etiäpäin selkä menossa mukana. Fiksu ruuna se on, nopea oppimaan kun vain tulee oikeat asiat hoksattua. Tänään tytöt käytti Paavoa kentällä kahden ohjan juoksutusta kokeilemassa. Eka kerta ruunalle kahdella ohjalla ja kivasti se siitä lähti menemään alku ihmettelyjen jälkeen.