25. joulukuuta 2017

Joulupäivän tohinoita


Joulu aaton juhlinta meni mukavan lepposasti siskon perheen luona ollessa. Syötiin ja jännitettiin joulupukkia. Lahjat jaettiin ja lähdettiin kotiin. Aurora hyppäsi kyytiin Mian tyköä ja ajeltiin meille. Päästiinki melkein suoraan tekemään iltatallia, pakkanen paukutteli - 25 tietämillä joten hevoset ja Maileri sai toppatakit niskaan yöksi.

Aamuun mennessä oliki lauhtunut jo ihan mukavasti ja tänä päivänä on pysyny tasaseen - 9 pakkasmittari. Jonnin verran sateli luntakin päivän mittaan.



Auroran kanssa kaiveltiin este kalusto metrisen hangen alta. Oli siinä oma hommansa mutta saatiinpa ne sieltä pitkästä aikaa käyttöön.







Simppa oli ihan pikkusen onnessaan esteet nähdessään. Ei tarvinu ruunaa kauheasti käskeä liikkumaan kun se ihan tohinalla liikkui esteitä kohti.

Ruuna selvästi odotti isompia esteitä mutta en kehdannut puomeja kovin nostaa kun kentällä oli niin paljon lunta. Ja onpahan viime hyppelyihin paussia ollut muutenkin niin somempi pienillä alotellakin taas.






Simpan liikutuksen jälkeen valjastimma Taake kärryjen eteen kun ne reki kamat on edelleen haaveissa mutta päätin uskaltaa laittaa vanhat, vanhat kulkuset ruunalle ylle tunnelmaa luomaan.

Maileri oli mukana ja sai päästellä metsätiellä irti oman halunsa mukaan. Videolla sitä ei juuri näy kun se rallattelee Taaken edellä menemään.

Huomenna on taas tunti päivä, en millään malta odottaa!

23. joulukuuta 2017

Rauhallista joulua


Ihanaa aaton aattoa. Mulla olis niin paljon kerrottavaa meidän reeneistä ja kaikesta muusta tänne mutta raaputellaan joulun jälkeen vähän pidemmästi tekstiä. Nyt nautiskellaan joulun vietosta ystävien ja perheen kanssa.

Nautiskellaan tonttu joukkojen kuvista pyhien yli. :)























Hyvää ja rauhallista joulua toivottaa koko Mäntylahen tallin väki ❤️


23. marraskuuta 2017

Taake reenaa


Lunta tulvillaan on ainakin meidän tarha ja tänään sitä pitäisi tulla reippahasti lisää. Kylläpä sitä sitten oliski jo talven lumimäärä valmiina, ei tarvis enempiä tullakaan.


Tähän muutama känny kuva väliin kun niitä viimein sain tänne aikaseksi latailtua. Alla video Aurorasta ja Taakesta sunnuntailta. Aukku ei ole about kuukauteen ratsastanu Taakella lainkaan joten neitistä tuntui että napit oli hukassa. Onhan Taake ja Simppa ihan erilaisia ratsastaa, Simo helppo perus puksutin ja Taake herkempi ja hieman hankalampi. Tai ei se sekään hankala ole, lähinnä vain tarvii tietää napit mistä toimii. Taakehan ei anna mitään ilmaseksi, ratsastajan täytyy tietää mitä kyydissä tekee jotta ruuna tekee töitä.

Hyvin Aurora kuitenkin ratsasti ja ruuna liikkui tyytyväisenä ja hyvin. Videolla ei parasta pätkää mutta hyvää kuitenkin.


Vielä jokunen parempi kuvakin ratsukosta. Taake on liikkunut uuden satulan myötä kyllä ihan super hyvin. Ravi työskentelyyn on löytynyt uusi tahti ja liike joka nousee jälleen hieman ylemmäs. Videolla näkyykin hetki kun tulee ympyrältä kulmaan, muutaman askeleen hitaampi tahti joka samalla nousee ylemmäs. Tämä tahti pysyy ratsastajasta riippuen Taakella yllä kulmat sekä lyhyet sivut. Koko pitkän sivun kulkeminen näin vaatii vielä paljon voimaa lisää. Taas maltetaan oma mieli eikä viedä ruunaa äärirajoille, vaan hitaasti kasvatellaan voimaa ja pikku hiljaa aletaan pyytämään enemmän liikettä. Voiman kasvaessa ruuna sitten liikkuukin isommin.

Näinä hetkinä sitä ymmärtää oikeasti kuinka satulan sopivuudella on suuri vaikutus. Nyt kun jaquar antaa paremman tilan lavoille sekä lanne rankaan kuin edeltäjänsä kieffer, liikkuu Taake paljon paremmin ja mielellään.





On se kyllä lämminverikseksi niin kiva, että jaksan aina vaan hämmästellä mihin tämä kykenee. Joskus mietin että tämä hevonen menee hukkaan meillä täällä metsässä, mutta on se silti niin huippu tyyppi että en vois kuvitellakkaan sen myymistä tms.

Vielä kun miettii kuinka karmea rakenne Taakella oikeasti on, olen entistä hämmästyneempi siitä että se voikin liikkua noinkin hyvin 'ratsuna'.




22. marraskuuta 2017

Ponin pakkasleikit


Minua on niin naurattanu ko Maileri ja Taake on ruvennu taas painimaan. Heinien syönnin jälkeen ne painii, aamulla, päivällä ja iltapäivällä. Yöllä en ole ollu seuraamassa painivatko, mutta veikkaan että saattaa siellä välillä painit olla käynnissä.

Sainpa yks päivä räpsittyä jonkun kuvankin kun Maileri yritti Taakea ja Simoa saaha painikaveriksi, heikosti siinä sillä hetkellä onnistuen mutta sai se kuitenkin jätkät rallittelemaan kaverina tarhaa ympäri. Niin ilosta oli meno että Simpparainen oli jättäny toisen etukengän tilsakumeineen päivineen yhden polun keskelle, onneksi sen sai helposti naputeltua takaisin jalkaan.




Hih, sainpa kuvia kun suomenruunakin yritti taipua leikkiin. Simppa on kyllä hauska, siitä näkee kuinka sitä haluttaa kans painia mutta joku sen luonteessa ei aivan vielä ainakaan anna periksi kunnon painille. Kunhan muka vähän näpsitään ja juoksennellaan "tarpeen vaatiessa".








Kummalla on komeampi irvistys?

Taake ja Maileri on kyllä löytäneet taas jonkin yhteyden joka on syksyn aikana ollut hukassa, nyt niitä onkin hauska seurata kun ne yhdessä touhuaa. Taake edellä ja kakkonen perässä.


puspus



Kyllä nauratti kun Simppa kengän jätti välille!



Ponin pakkasrallia ja pomppu fiilis.







Nöööön, Simpparainenkin vallan innostui!





Kokeili se Taakekin irrotella.


2v 5kk


Kuvailin seuraavana päivänä ikkunasta pikku paineja, kauhea räntäsae ja tuuli mutta se ei menoa haitannut.


303 vrk ja 270 vrk

 Kauheaa vauhtia kulkee tämä aika. Kevät tuli rytinällä ja mammojen mahat kasvaa vauhdilla, sekä asukkailla vauhdit kiihtyy. Liikkeet tuntuu...