Takapakkia, takapakkia, ensimmäistä kertaa minun ja Antin yhteistaipaleen aikana, johan tämä olikin kai aika kokea. Onhan tätä yhteiseloa kohta jo 4v. takana :)
Tämä marraskuu alkoki hienosti. Ensin lenkillä pieni kompurointi ja vas. etusen kanta auki. Sitä seuraavana aamuna hiukan onnuttu, mutta nyt oikein hyvässä kunnossa. Vielähän se auki on, mutta ei enään kipeä.
Tänään kävimä reipas maasto Roopen ja Julian kanssa, Antti oli niin vauhdissa kun en päästänyt menemään täysiä, niin muuttu kiva laukka sellaseksi kengurupomppuloikkalaukaksi kun olisi vain pitänyt saada päästää menemään.
Siinä pomppiessa äijän on häätynyt polkasta vasemman etusen kenkä irti, ja se kenkähän on nyt sitten jossain tuolla metsätiellä missä lie.
No, mutta ei se mitään, matka jatkui mukavasti ilman kenkääkin kotia päin, kunnes kotimatkaa oli vajaa kilometri jäljellä alkoi Antti onnahtelemaan oikeaa etusta.
Ajattelin tottakai heti sitä pahinta mahdollista, jalasta kun on joskus nuoruuden raviaikoina ruotsissa joku jänne tai hankkari mennyt, niin ajattelin heti että nyt on pamahtanut vanha vaiva uudelleen.
Niinpä tulin selästä alas ja talutin äijän kotia.
Tallilla tottakai kauhea tutkiminen heti missä on vika ja mikä on kipeä. Onko joku turvoksissa ja hitusenkaan lämpimämpi kuin normaalisti/toinen jalka.
Mistään ei löytynyt mitään. Mitä ihmettelenkin suuresti, kun ei joka askeleella onnu, vaan aina välillä vaan.
Huomenna aamusta sitten tarkempaa syynäystä sitten, kun menen äijän ite laittamaan pihalle. Toivotaan että menis levolla ohitte, mikä sitten ikinä nyt vaivaakaan prkl :/
Ja siihen Jessin antamaan Haasteeseen;
MILLAINEN HEVOSENOMISTAJA OLEN?
Haasteen
tarkoitus on kertoa millainen hevosenomistaja olet. Mitä haluaisit
itsessäsi parantaa, ja mistä asioista olet ylpeä. Kirjoittajan täytyy
olla rehellinen, ettei haaste menetä merkitystään. Jokainen kirjoittanut
voi halutessaan haastaa 3 henkilöä tekemään tämän.
Oivoi, inhoan tämmösiä missä hääty ittestä kertoa, olen niiiiin huono siinä :D
No mutta joka tapauksessa asiaan;
Omasta mielestä olen aina päivästä riippuen sekä tooosi hyvä omistaja mutta joskus taas maailman surkein omistaja. Luulen että jokaisella hevosenomistajalla on näitä päiviä?
Niin kauan kun toimintani hevosen kanssa pelittää ja säästymme kaikilta ylimääräisiltä konflikteilta ja muilta surkeilta sattumilta (mitä ei kovin paljoa ole onneksi edes ollut), niin olen tyytyväinen itseeni.
Huolestun heti jos ruuna käyttäytyy jotenkin poikkeavasti normaali käyttäytymisestä, mikä on sekin varmaan ihan normaalia jokaiselta omistajalta, hah!
Kuten tänään, tuo em. tapaus kun ruuna alkoi ontumaan, sitä ajattelee heti kaikkein pahinta, nyt on kintut poikki ja oma vika kun mentiin reippaasti yms. No, ehkä se nyt ei kuitenkaan sen kummemin siitä johdu kun on kestänyt kovempaakin. Mutta eihän sitä koskaan tiedä!
Vannomatta paras, vai miten se sanottiin?
Hevoseni hyvinvointi on tietenkin kaikkein tärkeintä. Olen suht ylpeä itsestäni, kun olen saanut Antin näinkin hienoon kuntoon missä se on nyt, kun muistelee millainen se oli keväällä -08 kun minulle tuli. (Eikä unohdeta tietenkään Oonaa joka Anttia vei eteenpäin melkein vuoden verran, suuri kiitos oonalle kun piti huolen äijästä!)
Ensisijaista on että hevonen saa tarhata mahdollisimman paljon ja mielellään kaverin/kavereiden kanssa. Meillä nuiden surkeiden sattumusten takia Antti on tarhannut yksin nyt pari päivää. Ja luultavasti tarhaa pitempäänkin mikäli ei tuo kinttu parane.
Liikuttaminen mahdollisimman monipuolista, johan se yksitoikkoinen kentällä pyöriskely kyllästyttää itteäki, joten maastoillaan mahd. paljon eri maastoissa sekä kärrytelläänkin välillä. Esteitä molempien virkistyksesi koitellaan myös välistä.
Mitään kummempia liikutussuunnitelmia ei ole, välillä on viikkoja kun liikkuu enemmän ja välillä taas vähemmän. Pyrin kuitenkin pitämään suht säännöllistä liikuntaa joka tapauksessa.
Laiskuutta löytyy tältäkin omistajalta tiettyjen asioiden suhteen, missä sais kyllä oikeasti ottaa itteä niskasta kiinni ja laittaa hommat kuntoon. Varusteiden huolto on niin tylsää hommaa, että se pesu ja rasvaus tahtoo aina vähän jäädä. Pitäs ehkäpä hiukkasen säännöllisemmin sitäkin harrastaa, hehe.
Nämä minun sepustukset on varmaan huvittavaa luettavaa kun pitää väsyneenä yrittää selvittää, ja taidan hypätä asiasta toiseen? Ja jotain jää varmasti kertomattaki..
Joka päivä keksin uusia asioita hevosista ja niiden hoidosta mitä haluan oppia ja missä haluaisin olla hyvä. Nyt näiden Antin jalkojen kanssa sitä haluais oppia koko ajan lisää niiden hoidosta, ja uskokaa pois, Jalkojen hoidosta oppii koko ajan uutta. Ikinä et voi olla varma että tiedät tasan tarkkaan miten tuokin vaiva hoidetaan, ehei! Aina on jotain uutta ja ihmeellistä ;) Voi kun sitä olisikin kaikki tietävä, olis elämä helppoa mutta hirmu tylsää jos ei mistään voisi mitään enään oppia!
Mutta niin, kaippa mie kuitenki omasta mielestäni ihan asiallinen maalaisjärjen omaava hevosen omistaja olen. "Perus" haavojen ja vammojen hoidot on hyppysissä ja ehkä vähän niitä vakavampiaki osaa hoitaa kun on joskus niitäkin tullut vastaan.
Jokainen taaplaa tyylillään ja rapatessa roiskuu!