Elämä voittaa

Söppänä ruuna.

Viimein on sellainen olo ollut aamusta asti että tauti on selätetty.
Eilen iltasella käythin ukon kanssa ilta-ajelulla viemässä lännensatula ja vaihdossa tulikin kotiin saksalainen koulusatula Dirlenbach. Tänhään sitä piti tietekki heti päästä Taakelle kokeilemaan. Suhteellisen hyvin se selkään sopikin, takapaneelit saisivat vaan olla loivempaa mallia. Ne jää ehkä liian jyrkiksi, hitusen se myös oli ehkä leveä mutta ei kipannut kuitenkaan eteen vaan istu paikallaan heilumatta mihinkään suuntaan.

Kenttää kun ei ole niin kävimä maastossa sitä kokeilemassa. Ihanan syvä penkki, pehmeä ja isoilla polvituilla, ihan super istua. Taakekin liikkui tosi hyvin eikä vastustellut liikettä missään askellajissa ja väistötkin onnistui mukisematta käynnissä. Ei se ainakaan siis ahistanut mistään. Kokeillaan tätä nyt hetki ja jos tuntuu että  huonommaksi menee niin sitten taas jatketaan sopivamman etsimistä.

Mie niin halvan sen kentän... Kaikki jokka on kotia kentän tehneet, rakennuttahneet tms, niin kommentoikaapa mikä oli paras ja toimivin ratkaisu!

Aurora ratsasteli sunnuntaina Antin. Pappa oli mielissään kun sai pitkästä aikaa ottaa laukkaa. Vauhtia meinasi aluksi olla liikaa kun se niin mielissään tohotti mennä, mutta malttoi sitten rauhoittuakki. Alko näyttän taas hevosen menolta, eikä joltain piirretyn sankarilta jolla jalkoja rullaa miljoona mahan alla. Hassu pappa.

Mie juoksuttelin Taaken liinassa samana päivänä ja sekin sai pitkästä aikaa nostaa laukkaa. Kuvia ei tietekhän ole ko kamerassa oli pitkä putki niin ei tullu samalla kuvattua liina työskentelyä. Joku päivä taas, kunhan vaan nuo pellot ja muut kuivais että päästään jossain työskentelemään taas ihan tosissaan. Alkaa jo tuntua että toistan vaan itteäni näissä postauksissa. Kentästä haaveillen. Koettakaa jaksaa, ne jokka jaksaa lukea muutenki, ainaki välillä!