21. syyskuuta 2015

Sateiden oheistoimintaa

Erittäin sateisen viikonlopun jälkeen yrittää tälle aamua aurinkokin paistaa. Mie yritän jälleen näprätä postausta puhelimella, joten nähtäväksi jää kuinka paljon tulee kirjoitus virheitä yms.


Perjantain tuli kaatamalla vettä koko päivän. Tarhan toinen pää on kuin tulvan alle jäänyt, toinen pää onkin korkeammalla ja näin ollen kuivempi vaikkakin seki hyvin märkä vielä. Ponit on olleet hetkittäin käymässä ulkona mutta suurimman ajan ovat viettäneet karsinassa. Mailerille kun löydän jostain sadeloimen niin saavat oleskella sateellakin enemmän ulkona.

Sateesta kuitenkin jotain hyvääkin. Maileri opiskeli ensin karsinan ovella kiinni kahtapuolen seisomista. Tylsistyessä kuoputteli vähän lattiaa etusella mutta muuten seisoi nätisti. Kyllä se osaa käyttäytyä, myöhemmin käytiin käytävälläkin seisoskelemassa ja pyyhkäisin jokaisen kavion raspilla läpi. Mira seisoskeli tämän toimen piteen ajan karsinassa, kyllä se fiksu poika on.


Lauantaina olikin sitten vuorossa kokeilla ensimmäistä kertaa Miran yksin lenkillä käynti. Maileri jäi siis karsinaan ihmettelemään elämää. Olin ihan varma että Mira ei suostu pihasta pois ilman tappeluja mutta sepä yllättiki minut ja lähti korvat tötteröllä lenkille. Maileri hirnahteli pari kertaa ihmetellen mihin mamma hävisi. Se söi heiniä ja vähän käveli karsinassa, ei kuitenkaan yrittänyt karsinasta ulos tai muuta tyhmää. Homma alkaa vaikuttaa hyvältä. Mira on jonkin verran jo vierotellu poikaa pois tissiltä. Ei enään läheskään joka kerta pääse maitobaarille kun haluaa, vaan välillä on tyydyttävä pelkkään vesibaariin. Sain muuten tämän hetkisen säkäkorkeuden omalla mitalla 86cm. Takaa en hoksinut edes mittoa, hyvä kun kaikki tulee mieleen aina näin viiveellä.


Sunnuntai piti sisällään ruunien kuvailua. Sopivasti vesisateen tauotessa hetkeksi kerittiin molemmat lämpöspojat puunata ja kiikuttaa metsään kuvattavaksi. Antti oli taas elementissään ja Saima kivoja yhteiskuviakin aikaiseksi.







Aurora ja Taakekin kehtasi poseerata kameralle vähän. On ne ihana pari, ainakin omasta mielestä. Tykkään hirveästi.





Olisko pian aika blogin toiselle arvonnalle?
Mikäli 100 lukijaa saadaan täyteen pistetään arvonta käyntiin. Seuraavassa postauksessa säännöt ja palkinto vaihtoehdot!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...