29. marraskuuta 2016

Tulevia suunnitelmia


Isojen poikien jengi on kasassa. Pitkän ja piinaavan syksyn jälkeen viimein sain pistettyä Puten isoon pihattoon. Syksy tuntui sikäli hirmu pitkältä Puten osalta kun se jatkuvasti polki kenkiään irti ja sain kuskailla sitä kengitettäväksi muualle ja yhtä kaviota piti paikkaillakin jotta kenkä saatiin jalkaan.

Nyt kun tarhassa on hyvä paksu lumipohja tulin siihen tulokseen että vähintäänkin kokeilen poikia samaan tarhaan. Onhan ne kuukausi tolkulla notkuneet Puten ja Mailerin tarhan väliaidalla koko porukka. Putte sopikin lämpösten joukkoon nyt ilman mitään tappeluita. Vauhtia ratsussa oli ihan mahoton kun se isoon tarhaan pääsi. Innostu nuo lämpösetki vähän spurttaamaan Puten kaverina.











Tuimakin on näissä kuvissa vielä mamman vierellä. Tällä hetkellä poitsu on isoveljensä kanssa omassa pihatossa, kunnes perjantaina Tuimis lähtee uuteen kotiinsa. Ikävä kyllä tulee tuota karvapalloa, mutta onneksi tiedän sen uuden kodin olevan hyvä ja suhteellisen lähellä, pääsee joskus vaikka katsomaankin.









Nyt on päästy taas liikuttamisen parhauteenkin. Miran kans on kärrytelty, Mailerin kanssa muisteltu myös valjaissa oloa, yksi päivä kuljeteltiin potkuriakin takana jotta takaa tulevat äänet tulisivat tutuiksi. Vaan eipähän tuo mölliskä ollut potkurin äänistä milläänsäkään.
Puten kanssa keskityn nyt lähinnä liina työskentelyyn, Taaken kanssa aletaan ottamaan liinassa laukka harjoituksia kun kentän pohja on pop. Nyt pystyy alkaa suunnittelemaan jo pieniä jumppasarjoja ruunalle laukan vahvistamiseksi ja liikettä ylöspäin nostavaksi. Irtohypytystäkin voisi alkaa touhuilemaan reenisuunnitelmiin pikku hiljaa.

Näitä kaikkia, maastoilua unohtamatta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...