Pahoittelut heti alkuun känny laatu kuvista.
Perille kuitenkin selvittiin. Ilma oli kamala. Hillitön tuuli myrsky lukemissa ja välillä satoi jotain vesi jää-tihkuakin. Onneksi ei kuitenkaan koko aikaa.
Maileri oli autosta otettaessa kuin painekattila mikä yrittää kiehua yli. Mahoton huuto päällänsä jälleen, aivankuin ei ikinä oltais käyty missään (kuukausi metsässä teki tehtävänsä). Katoksella se kokeili kuopia monta kertaa (tätä ei siltä siis sallita, kotona eikä muuallakaan) ja valjastaessa testaili naruja joskos hyppäisi pystyyn muutaman kerran. Virtaa oli siis töppösissä.
Ensimmäiseen lämppään se lähti sotahuutojensa kanssa ja voin sanoa että hienoa laukkaa meni ja välillä muisti ravatakkin ensimmäisen kierroksen aikana. Toinen kierros mentiin jo enemmän ravia kuin laukkaa. Varikko ringille käveleen ennen toista lämppää. Sielläkin se muisti kovasti ilmoittaa kaikille olevansa paikalla.
Toiseen lämppään Maileri alkoi muistuttaa jo normaalia Maileria eikä tarjoillut laukkaa joka paikkaan vaan meni koko lämpän hyvää raviaan.
Hyvillä mielin starttiin ja me jäätiin Auroran kanssa varikko kurviin jännäämään. Niin paljon tuli sitä laukkaa että toivottiin jälleen vaan hyväksyttyä juoksua.
Hyväksytyn juoksun se tosiaan teki. Paalun kolmikosta suoraan keulille ja siinä se sitten hölkytteli koko matkan maaliin asti ja tolppa tauluun. Sen meno ei omaan silmään näyttänyt kovin vauhdikkaalta, varsinkaan kun takamatkan nopeat ponitkaan eivät näyttäneet nopeilta.
En kuullut missään välissä väliaikoja ja olin ihmeissäni kun meidän kengittäjä, Mailerin sponsori laittoi viestiä että viimeinen 500m mentiin 2.41. Siis mitä, eihän se nyt voi pitää paikkaansa.
Vaan kyllähän se piti. Tytöt ja poni kävi kunniakierroksella ja katoksella odoteltiin tuloksia. Hippoksen sivuilta kytättiin ja viimein ne julkaistiin. En meinannu uskoa omia silmiä kun katsoin aikaa 2.45,8 ! Siis mitä ihmettä!
Kuva Jari Piirala |
Ponille kiitos <3 kuva Jari Piirala |
Kyllä mie tiesin että poikaan on vähän tullut vauhtia lisää mutta että edellisessä startissa se teki uuen ennätyksen ja nyt uusi sen heti, tasan viidellä sekunnilla. Huhhui, minusta tuntuu etten vieläkään ole sisäistänyt tätä. On se vaan mainio pikku poika, luonnonlahjakkuus näissä hommissa.
Onnea vielä tätäkin kautta, oikein kylmät väreet meni ku juoksua katto!
VastaaPoistaKiitos :D
Poista