22. maaliskuuta 2022

2022 - uusi aloitus?

Saapa nähä saanko pideltyä blogia yllä nyt tänä vuonna yhtään paremmin kuin viime vuonna. Se meni kyllä ihan penkin alle tämän osalta.

Tätä vuottakin eletään jo maaliskuuta ja senkin loppupuolta jo. Aika mennee niin pirskatin nopeaan. Somea päivittelen kyllä tallinkin osalta instagramin ja facebookin puolelle.


Mette on päässyt tutusteleen vähän valjaisiin tässä alkuvuodesta. Sama homma on ollu isosisko Hallan kanssa ja sitä kerkesin vähän ohjasajaakin. Minun käsi on leikattu nyt viikko sitten ja odottelen sen parantumista jotta pääsen kunnolla opettamaan neidit ajolle ja jatkamaan muitakin touhuja näiden kanssa.



Aatu on kerinnyt nelivuotis kauden alottaa jo heti tammikuussa. Ensimmäiseen starttiin hieno voitto ja uusi ennätys 3.06,3ly. Helmikuussa se ehti startata 4 kertaa, 1 voitto ja 3 kakkossijaa, ennätyksenkin paranteli hienoon 2.54,2 aikaan!

Hieno pikku blondi. Paalulta lähtemistä se ei oikein arvosta mutta takamatkalta painelee toisia kiinni aika hyvin. Vielä se huutelee kavereille ja keskittyy muuhuin kuin itse juoksemiseen, mutta siihen nähen ihan mukavasti uraa alotellut. 






Maileri on treenannut käytännössä koko talven voimaa ja alottelee pikku hiljaa Riikan kanssa hiiteillä käymistä ja vauhti treeniä. Eiköhän tänä keväänä ratalle saada sekin. Sarjoja on kuulemma hyvin tarjolla nyt.


Tammojen alkuvuoden kuvia. Mira ja Halla näissä.







Tässä alemmassa kuvassa viime vuoden parhaat. Aika tarkoin tiivistetty koko vuosi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...