20. huhtikuuta 2015

Huijuippista


Niin se vain taas meni aikaa näitten postailuitten välillä. Monena päivänä on jo pitäny kirjottaa mutta ei sitä tietekhän ole konheele niin hyvin keriny. Puhelimella kyllä räplätty nettiä erhäänki otteesseen, mutta ei konheella. Puhelimella en kehtaa päivittää tätä ko son aina niin 'vaikeaa'.

Mutta asiaan, meän tallin poppoo tillaili omalla nimellä ja tallin nimellä varustellut softshell takit. Häätyy sanoa että nyt jälkikätheen ne onki yllättävän kivat, vaikka aluksi olin sitä mieltä että valittin kuitenkin tekstin ihan liian isoksi ja se näytti hoopolta. Joko olen jo tottunu tai jotaki muuta on tapahtunu, mutta tykkäänki takeista yllättävän paljon.





Aurora pääsi lauantaina ensimmäistä kertaa Tanelin kyytiin. Iita on tehny ihan hirmu paljon töitä Tanen kans ja se onkin mennyt hurjasti eteenpäin. Oikeastaan ne kumpikin on kehittyny paljon. Iitan ollessa töissä olin lupautunut liikuttamaan Tanelia ja kysyin sitten omistajan mielipidettä, josko käytettäisiin Auroraa kyydissä.


Taneli oli koko ratsastuksen ajan tosi rento ja kiva, ravikin sujui moitteetta ja välillä tuli ihan tosi hyviä pätkiä.
Samaan aikaan pikku Laura ratsasteli Anttia, pappa tekikin mainiosti töitä. Siinäkin oikein mainio pari valjakko.







Viikonlopun tunnit suju tosi hyvin. Tyttöjä oli normaalia vähemmän mutta silti ihan kiva poppoo kasassa. Hauska kattoa kentän laidalla kun jokaisella oli "tallin" takki päällä :P Aivanko meillä ois joku isompiki talli taikka seura, vaikka ihan toisen seuran jäseniä olhaan vissiin jokainen. Eikä olla kyllä omaa perustamassakaan ihan heti (ehkä joskus kymmenen vuen päästä). Mutta ainaki on motivaatiot kohillaan ja porukalla intoa kun itse takkeja ehdottivat. Ihan loistava porukka, olen kyllä onnellinen näistä kaikista :)


Loppuun muutama kuva meän ratsukosta Aurorasta ja Taakesta. 






Mitä tykkäätte takeista?

12. huhtikuuta 2015

Normi sunnuntai


Normi sunnuntai, kuten otsikko kertoo. Käsittelee tietenkin meän hulppeaa tuntiporukkaa. Olema muutaman uuden oppilaan saanu, mistä taisin mainittaki joku viikko sitten. Perheen poika oli tänään ensimmäistä kertaa tunnilla. Selvästi luonnon lahjakkuus, aluksi oli liinassa jotta löytyi kaasun, jarrun ja ratin toiminnot. Puolesta välistä tuntia ratsukko löysättiin kuitenkin liinasta ja homma pelitti vallan loistavasti. Ihanaakin ihanampi Antti otti oikein lunkin asenteen pojan kans ja teki töitä oikein olan takaa ;) On se vain vallan loistava opetusponi nykyisin. Turbopappa <3





Toisella tunnilla S ratsasti Taakea toista kertaa. Homma sujui huomattavasti paremmin kuin edelliskerralla. S selvästi oli painanut mieleensä, millä napeilla Taaperoa ajetaan. Ravityöskentelyssä oli aluksi hakeminen, Taakekun ei tee mitään jos ratsastaja ei tee oikein. Loppu kohti alkoi kuitenki työskentely näyttää tosi hyvältä ja ratsastajan ilo näkyi kauas.


R on kehittyny ihan huimasti taas ja Antin kanssa homma sujuu kuin vanhalta tekijältä. Ravi oli lähes koko ajan rentoa ja letkeää, tehtävät suju tosi hyvin. Ei voi moittia, tytöt ratsastavaa jo selvästi paremmin ko mie näitä minun hevosia!

R ja Antti

S ja Taake


Kolmannella tunnilla Aurora ja Laura rattastit ihan sikahyvin kummankin hevosen. Huutelin kentän laidalta etten ole ihan hetkeen nähny Taaken kulkevan niin kivasti. Toki Oonan kanssa se kulki ihan näppärästi perjantaina, kuten olettaa saattaa kun on taitava ratsastaja selässä :) Häätyy kyllä sanoa että Aurorasta on tullu ihan huikea ratsastaja. Eiköhän se tälle kesää saada Taaken kanssa vielä radoille!

Laura ja Antti
 Tarha räpsyjäki piti tänhään ottaa pari :D

 
Kävimä me Lauran kans vielä viimosena letkeällä maasto reissulla. Larppa lähti tosiaan Antilla kaveriksi kun itse kiikuin pitkästä aikaa Taneli Kanelssonin selkhään. Pojasta on tullu niin reipas ja letkeä että oksat pois. Kentällä se on jo varsin kiva kaveri rattastella. Omistaja on tehnyt oikein hyvää työtä sen kanssa.

Taisima molemmat Lauran kans nollata ajatukset päästä ihan totaalisesti, kävimä tuon meän 4km lenkin hömpöttämässä. Takasin kääntyessä naurethiin että hyvin mennee kun kumpiki vain tuijottaa puitten oksia ja ihmettelee kuinka niissä onkaan paljon naavaa. Ja mikä hauskinta, meikäläinen ihan totisena miettii miten sitä onkhaan kahen väristä, onko tosiaan aina ollu, en ollu ennen nähnykkään. Ja viime kesästä veelly tuotaki tietä eestakasin ja nyt vasta kerkesin ajattelheen asiaa. Selvästi rento reissu?


Loppuun video pätkät!

 

Oona ja pojat perjantaina.
 

 

11. huhtikuuta 2015

Paimen työssä


Viimein koitti kauan ootettu paimennusleiri Pellossa. Ihan parasta heti heppailujen jälkeen on kun tietää että saa olla töistä poissa kaks päivää, pakata aamulla koirat autoon ja ajella porotilalle. Tänä keväänä päästiin porojen lisäksi paimentamaan myös lampaita.

Viime vuonna mulla on paimentamassa käyhneet Kätkä ja Lihkku (Lumokin on käynyt aikanaan). Niistä on jotain vanhaa juttua täältä. Tuota blogia en ole poistanut, mutta en kyllä sitten päivitellytkään, minkä kyllä huomaa. Tänä vuonna paimentamaan lähti kuitenkin Miehta. Nyt on siis jokainen koira todistetusti käynyt paimentamassa ja ovat luonnostaan sen osanneet kyllä.


Miehta oli kyllä upea pakkaus, juoksut vähän häiritti ja koira oli pikkusen nuupuhneen olonen. Innoissaan se silti töitä teki. Porot liikku koiralle hyvin, se osasi itse niitä kääntääkin haluttuun suuntaan. Yhden kerran se sai palautteen porolta kun meni liian lähelle poron "pakopiirin" sisälle. Palautteen poro antaa koiralle 'hyökkäämällä' kohti. Mie en saanu alkaa huutelemaan koiraa luokse, vaan koiran annettiin käyttää omaa päätä tilanteen helpottamiseksi. Eikä menny kun hetki ja Miehta palasi minun luo ja porojen kuljettaminen sai jatkua. Päivän aikana koira kävi kahdesti poroilla sekä vähintään kerran lampailla. Lampaita kuljeteltiin tilan pihatiellä edestakaisin. Se oli hyvää, rennompaa reenausta koiraa kohtaan kun mitä poroilla. Miehta kulki koko ajan lampaiden takana sivulta toiselle, paimentaen niitä koko ajan eteenpäin. Käännettäessä koira kiersi aina takaa sivulta jotta koko lauma kääntyi eikä yhtään jäänyt hortoilemaan minnekkään.



Tilanomistajan (eli ns. 'kouluttajan') sanat Miehtasta leirin lopuksi; 
" Tästä koirasta ei ole oikein sanottavaa, se toimii ja tietää mitä tekee. Pakkohan se on silti jotain sanoa.  Koirasta huomaa nuoren iän kun se pysähtelee nuuskimaan välillä, mutta tosi hyvin kuljettaa ja vahva laumanluku. Todella vahva narttu iästä huolimatta. Vahvuus vielä kasvaa kun ikää tulee lisää, mikä on hyvä juttu. Lampailla toimii moitteettomasti. Hienoa katsoa sen kevyttä ja ilmavaa liikettä. Upea työkoira. "



4. huhtikuuta 2015

Miran masun kuulumiset


Miran tiineys on jääny taas vähän taka-alalle blogissa, ajatuksia asian suhteen on vaikka kuinka mutta jotenkin en saa niitä puettua sanoiksi. Saati sitten järkeviksi lauseiksi tänne blogin puolelle.
Vuorokausia tulee tänään 274, jäljellä on enään siis 61. Apua kuinka tämä aika okin mennyt äkkiä!

274 vuorokautta


Mamma näyttää minun omaan silmään tällä hetkellä laihemmalta mitä se oli vielä pari kuukautta takaperin. Mikä tietenkin johtuu kauheasta karvanlähdöstä, sitä kun lähtee ja sen näkee kyllä kuvistakin. Jos emäntä on liias hias harjan kanssa ilmestymään tarhaan on poni omatoimisesti hinkutellut karvojaan kohta jokaiseen mäntyyn mikä tarhassa seisoo.


Miran ilme on ollut viimeisen kuukauden tälläinen kuin yläkuvassa. Oikein lepposa ja tyytyväisen oloinen poni. Se pieni "pirullinen" tamma on hetkeksi kadonnut jonnekkin. Jospa masussa matkaaja olisikin se lepposa rautias piirtopää oripoika, joka tuottaa mammalleen potkuista huolimatta jonkinlaista mielihyvää? Hah, hyvät on haavekuvat mulla. Mutta täytyyhän sitä vähän haaveillakin jo, vai mitä? ;)

Lempeä katse.


Näissä edestä ja takaa otetuista kuvista huomaakin sitten sen todellisuuden. Vaikka maha sivuilta näyttääkin ettei ole kasvanut vaan kohta pienentynyt karvanlähdön ansiosta, on se silti ihan jäätävän kokoinen. Ja toki jonkin verran on kasvanutkin taas. Varsa on pyörähtänyt vissiin taas eripuolelle, kun viimeksi kuvatessa edestä oli maha Miran oikealla puolella, kun nyt se taas näyttäisi olevan vasemmalla puolen.




Tytöt käytti Miraa ja Anttia kävelylläkin heti aamusta jo. Samalla siskon uusi koira Ukko tutuistui ponin kanssa vähän lähemmin. Ukko on suomenlapinkoira uros, tulee varmasti vilahtelemaan jatkossakin myös blogin puolella.




Ukko on ominut hellun kelkan itelleen pihalta. Se tykkää kovin istua kelkan kyyissä ajettaessa ja näköjään viihtyy siinä myös ihan itsekseenkin. :)


Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...