Ja blogitallin haasteen aika.
Blogitalli kovasti inspiroi meitä jokatahon blokkaajia postailemaan haasteiden myötä. Nyt kolmantena haasteena olis Joulukuun suunnitelmista kertominen.
Tänä vuonna onkin ihan erimeno hevosten kanssa kuin viime vuonna. Kun nekin saavat viettää Joulun kotona. Eihän se hevosille merkitte mitään koko joulu, mutta minusta on ihanaa kun ei tartte ajaa autolla renkhat soikeana joka suunthaan kauheassa hopussa. Hevosia ei juuri keriny koskaan liikuttaan, sitä käväsi vain nopeasti siivoamassa karsinat kun piti taas olla jo menossa seuraavaan paikkaan.
Nyt ei ole sitä ressiä enhään kun kaikki ovat samalla tontilla. Hevoset, koirat ja kissa sekä se tärkeimmästä päästä mitä aina vähätelhään, hellun ketale :)
Nyt ei ole sitä ressiä enhään kun kaikki ovat samalla tontilla. Hevoset, koirat ja kissa sekä se tärkeimmästä päästä mitä aina vähätelhään, hellun ketale :)
Pikkusisko ja Taake tunnilla. |
Joulukuun suunnitelmat tällä hetkellä;
* Viettää oman tallin porukan eli tuntilaisten kanssa pikkujoulut. Niitä innolla odottelenkin, loistosettiä luvassa.
* Uuden rojektin kotiin odotus, sekä sen kanssa tutustumista ja yhteistyön alottamista.
* Tallin viimeistely.
* Taaken kanssa rekiajelua, mutta mikäli kamppeita ei löydy sopivia lainaama aisojen eteen naapurin issikka oria. Reki ajelulle jokatapauksessa :)
* Pulkka/Hiihto ratsastusta.
* Järven jäälle reisaahmaan hevosten kans.
* Sekä parin tunnin maastoilut tottakai.

* Ponin kanssa kärryilyä.
Enempi ja vähempi on suunnitelmia myös koirien osalta, mutta niistä en nyt viitti höpötellä enempää kun en ole niistä täällä blogissa hehkutellut muutenkaan. Olisko muuten ideaa ottaa koiratki mukaan tähän blogiin vai pitää ne omassaan ja muistaa päivitellä sitä aina sillon tällön.?

Tämä tummempi kamu muutti meille. |
Siinäpä minun suunnitelmat joulukuulle. Lunta ootelhan kovasti lisää että saatais kunnon hanki ja parempia kuvia. Päivistä loppuu valo liian nopeasti ja näillä huonoilla kamppeilla hyvien kuvien saanti on hankalaa.
Osallistukaa teki joulukuun ensimmäiseen haasteeseen, ohjeet löydät täältä. Hulvattoman hauskaa joulun odotusta teille kaikille, jotka seurailetta blogia. :)
Osallistukaa teki joulukuun ensimmäiseen haasteeseen, ohjeet löydät täältä. Hulvattoman hauskaa joulun odotusta teille kaikille, jotka seurailetta blogia. :)
"Nöööön, mä lähden himaan!" |
Koirat messiin vain!!
VastaaPoistaHäätyypä joku päivä tunkea neki tänne :)
PoistaJoo koirat mukkaan! :)
VastaaPoista=)
Poista