Vihdoin tuntuu että elämä alkaa normalisoitua täällä meilläkin (tosin nyt kun sen kirjoitin/ajattelin "ääneen" tapahtuu taas varmaan jotain. *kopkopkop*). Kelit alkaa olla mukavia ja eilen saatiin viimein kenttäkin auki! Tosin kentän paikka vaihdettiin viime talvesta, ei siis ole enään ihanat järvi maisemat taustalla, mutta kenttä on tasasempi ja isompi. Sehän se on tärkeintä, mahtuu kunnolla Taakekin ravamaan jopa suoraa uraa, mikä ei viime talven pienellä kentällä ollut mahdollista.
Jospa tässä alkais saamaan taas tästä harrastamisesta kiinni. Ratsastuksen saloihinkin olisi mukava taas pyörähtää pitemmäksi aikaa. Näiden kaikkien tapahtumien jälkeen on ollut motivaatio niin hukassa, niin hukassa. Mutta jos sen nyt taas löytäisi, kun on taas kenttäkin missä mennä. Voi alkaa taas opettelemaan kaiken alusta.
Palataanpa tähän postauksen otsikkoon. Suomenjunttihan kertoo tottakai suomenhevosesta, Tanelihan meillä jo on. Eilen meille tuli kuitenkin vieraita Muhokselta. Vanhempi suomenhevosruuna ja vähän nuorempi eestinhevonen. Nämä ihanat kaverit jatkavat matkaansa uuteen kotiin kun omistaja saa sinne paikat kuntoon hevosia varten. Ovat siis vain hetken vieraita meillä.
Ruunat pääsivät Miran ja Taaken kanssa pihattoon. Koko sakki tulikin alusta asti heti juttuun ja olivat parin tunnin jälkeen jo samoilla heinillä jokainen. Pihatossa heinät on jaettu kuuteen eri verkkoon eri puolille tarhaa. Hevoset kuitenkin näkevät toisensa melkein jokaiselta verkolta, mutta tilaa on sen verran ettei tarvi kenenkään tapella heinistään vaan saa rauhassa syödä.
Tänään olisi nyt tarkoitus lähteä kokeilemaan tuota meidän "uutta" kenttää. Toivottavasti se on yhtä hyvä miltä se eilen näytti rattorista käsin. Potilaat tarhaavat rauhssa omissa pikku tarhoissaan. Välillä Tanelikin koettaa poukkoilla sen näkösenä että virtaa olisi mutta malttaa sitten kuitenkin mielensä ja rauhoittuu syömään.
Mailerilla kävi muuten tunnistajakin torstaina! Olin aivan unohtaa mainita. Herra käyttäyty oikein mallikkaasti käytävällä kahta puolta kiinni seisoen. Oli mulla riimunnaru varoiksi kuitenkin itsellä kädessä, mutta sitä ei tarvittu. Ensin ajeltiin karvoja vähän kaulasta kahdesta kohtaa. Sitten tökättiin piikkiä ja veret oli otettu putkeen ennenkö itekkään sitä edes tajusin ja kohta oli sirukin jo kaulassa. Hirveän kiva poika kun hommat onnistuu ilman tappeluja (ainakin vielä). Keskiviikkona oli kengittäjän päiväkin ja Mailerihan vuoltiin ja hoidettiin kuten muutkin. Otin pojan käytävälle ja silloinkin laitoin heti kahta puolta kiinni, kengittäjämme vain katsoi ja kysyi olinko tosissaan että varsa seisoo tässä kahtapuolta kiinni. Viimeksi kun seisottiin vielä riimun narun kanssa pelkästään. Naurahdin että tottakai se seisoo, sehän seisoo jatkuvasti ko mie yksin täällä touhuilen näitten kanssa. Siinä se sitten kiltisti seiso ja anto vuolla hyvin. On se niin fiksu ja reipas jätkä.
Näihin tunnelmiin on hyvä jatkaa, jospa alkais postauksiakin putoamaan taas vähän useammin kun on parempi mieli itselläkin näiden kanssa touhutessa. Kun ei nyt ihan joka päivä ole nuita vastustuksia. Rauhaisaa joulun odotusta jokaiselle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti