Pienissä jouluisissa myyjäisissä

Rakkaat

Sunnuntai aamu alkoi kirkkaana pikku pakkasen ollessa ilmassa. Aamu oli täynnä touhua mitä ei keritty lauantai iltana tehdä. Miralle kulkussetolkan testausta, valjaiden, satulan ym. öljyämistä. Hevosten puunausta ja joulu kamppeiden testausta. Pulkankin testaaminen jäi paikan päälle.

Mira ja Taake köpsyttelivät kiltisti autoon, autossa ollessa Mira hirnahteli muutaman kerran Mailerin perään joka jäi talliin yksinään odottelemaan mamman paluuta. Matka ei onneksi ollut pitkä, selvittiin liukkaalla tiellä kunniakkaasti perille ilman takapakkeja. Ainoa mikä huomattiin kotia lähtiessä oli pulkan unohtuminen tallin nurkalle, mutta naapuri onneksi kipaisi sen meiltä matkaan kun hän ei ollut vielä kerinnyt lähteä samaisiin myyjäisiin.

Perillä purettiin pollet autosta ja Auroran kanssa kahdestaan varusteltiin ne vanhan kaupan pihalla. Koulun mäki oli niin jäinen ja jyrkkä, vaikka se hiekoitettu olikin, en lähtenyt yhdistelmällä edes kokeilemaan sinne nousua. Joten parkitettiin vanhan kaupan pihalla jossa varusteltiin hevoset.

Ei ole mukavampaa fiilistä kuin se kun hevoset toimivat moitteetta vieraassakin paikassa. Taake oli kiinni traikun perässä missä se satuloitiin ja puettiin tontuksi. Mira taas oli traikun etuosassa ja sekin seisoskeli kiltisti paikallaan. On ne kyllä loistavia kamuja.

Päivä oli kerrassaan mukava vaikka väkeä ei ollutkaan niin paljon kuin oli odotettu. Hevosia käytiin katselemassa ja pienimmät kävivät pulkan kyydillä. Muutama asiakas riitti kuitenkin Taakenkin kyytiin iloisin mielin. Mukavinta oli kyllä tuon vanhan setolkan ääni Miran liikkuessa. En tiedä kuinka vanha se on, mutta pitkän pennin sain siitä vuosi sitten velottaa kun sen löysin. Mukava helinä siitä lähtee, tuli enemmän vain joulufiilis sitä kuunnellessa. Tässä teillekin kuultavaksi.

Oli tässä päivässä itsellä vähän surukin puserossa. Oli nimittäin seitsemään vuoteen ensimmäinen joulutapahtuma missä Antti ei ollut mukana. Mulla on niin kova ikävä sitä ruunaa, että se on jotain aivan käsittämätöntä. Se on niin kaikessa ollut mukana ja varsinkin nyt joulun alla sitä ikävöi vain enemmän. Seitsemän joulua yhdessä on pitkä aika minun mittapuulla kaviokkaan kanssa. Ja aina käytiin joulumaastossa ja viime aikoina riitti jotain tapahtumaa mihin ruunan sai pukea tonttuilemaan. Ehkä tämä ikävä joskus laantuu.