Niin vaihtui heinäkuu elokuulle sateisissa merkeissä. Sama meno jatkuu kuten koko kesän, lämpimiä aurinkoisia päiviä on ollut todella vähän. Tosin, meikäläistä se ei haittaa kun en niin nuista helteistä välitä, mutta ei ihan koko kesää olisi tarvinnut sataa.
Lievää ahdistusta tämä märkyys on tuonnut naapuri tiloille ja myös ittelleni, kun kuivan heinän saanti alkaa näyttää todella, todella huonolta. Ensimmäisestä heinäsadosta ei saatu kuivaa ollenkaan. Syys sato taas, ei sitä oikein sadoksikaan voi kutsua kun ei tuo heinä ole kasvanut ollenkaan. Tälle kesää kylvetyt uudistetut pellot eivät ole kasvaneet ollenkaan. Maitotilallisestkin miettivät jo joutuvatko eläimiä vähentämään talven tullen, kun ei yksinkertaisesta saa rehua tehtyä. Tämä on tosi harmi monelta kantilta oikeasti.
No, jos sitä kuivaa ei saada niin sitten kuitenkin esikuivattua on saatavilla talveksi. Itse en siitä henkilökohtaisesti tykkää, mutta maittaa sekin hevosille. Ja tottakai, sitä syötetään jos ei kuivaa saada. Poneille sen syöttämistä olen niin miettinyt, mutta taas, ei tuo naapurin ponikaan ole tähän päivään mennessä vielä räjähtänyt vaikka on sitä syönyt puolen elämäänsä. Nähtäväksi jää kuinka näissä heinä hommissa käy.
Taaken ensimmäiset jumppasarja reenit on jääneet kokonaan postaamatta. Herra pääsi ensimmäistä kertaa innareiden ihmeelliseen maailmaan. Aluksi kolmen kavaletin sarja tuntui aiheuttavan ruunassa hieman ihmetystä, tosin sitäkin enemmän innostusta! Korvat hörössä se vaan veti itteään niitä päin ja Oona naureskeli selässä. Ja omistaja kameran takana kentän reunalla, se näytti niin hauskalta :D
Aluksi väli tuntu Taakelle olevan vähän ahdas ja se hyvän laukan puotti juuri ennen ensimmäistä kavalettia raville ja taas nosti laukan. Siirsin reunimmaisia puoli metriä kauemmas keskimmäisestä ja johan alkoi homma luistaa. Laukka pysy yllä ja Taake nautti menosta.
Taake kotiutui eilen illalla, nyt on koko jengi kasassa taas omalla tontilla. Taake saa vähän aikaa nyt lomailla, tarkotus olisi viedä Taake, Taneli ja naapurin ori laitumelle järven toiselle puolen. Antti ja Miska poni, sekä omat ponit saavat jäädä kotipuolelle järveä. Ei nuo vanhat taho oikein jaksaa tuolla laitumella enään. Helpompi kun ne tulevat yöksi sitten sisään (pihattoon). Saa levätä ja päivät olla laitumella.
Ruuna ryhmä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti