13. lokakuuta 2015
Kelirikko, kelirikko
Niinhän me keleistä huolimatta yritettiin sunnuntaina pitää tunteja. Kenttä oli umpijäässä jo perjantaina joten ei puhettakaan että siellä olisi mitään voinut tehhä, eiei. Lauantaina käytiin ratsastelemassa pikku Lauran kanssa kaikki pellot läpi miettien missä onnistuisi tunteilla. Pari hyvää peltoa kyllä havaittiin ja ne olivat lauantaina ihan ok kunnossakin.
Sunnuntai aamuna ajattelin että ihan mahtavaa, tunnit onnistuu ja peltokin on pakosta hyvä kun on ollut lauhempi ilma. Vaan väärinpä ajattelin, pelto oli ihan surkea muhkura iltapäivällä ja pieni vesisade kuuro kruunasi sen tottakai liukkaaksi. Käynti hommiksihan tunnit meni tottakai, hyvä kun hevoset kävellessä pystyssä pysyi. Voi että minua korpesi. Niin paljon.
Kolmen M:n ponijengi löysi tiensä ensimmäisenä pellolle. Mira pääsi jälleen ratsun hommille, Miska seuranaan. Sekä pienintä unohtamatta myös Maileri pääsi peltoilemaan!
Aamulla oltiinkin käyty Mailerin kanssa ekaa kertaa yksin lenkkeilemässä pitkin naapurien pihoja. Mira ja ruunat jätettiin tarhaan ja pikku jäbä lähti elämänsä ekalle ison pojan seikkailulle. Välillä piti pysähtyä ihmisten kanssa puhumaan niin Maileri oli sitä mieltä että en jaksa oottaa vaan kokeilen saisko pystyynnousemalla lisää vauhtia. Noh, ei saanut ei. Ei sitten auttanut kun seistä neljällä jalalla ja sitten liikuttiin. Kuinka huikeaa !
Maileri on alkanut nyt toden teolla puottamaan vauva villaa ja alta löytyy vain lisää ja lisää mustaa karvaa. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä että kyljen valkoinen läntti pysyy paikallaan eikä irtoa :)
Tallillemme löytäneet uudet tytöt pääsivät kuitenkin tutustelemaan hevosiin lisää. Taake sai kyydittää ja opettaa I:tä jälleen hevostelun saloihin ja loppua kohden ratsukko alkoi näyttää ihan hyvältä. L taas sai ratsukseen Tanelin kun tiedossa oli että hällä on paljon kokemusta nuorista ja entisistä ravureista. Tämä ratsukko näyttikin alkuhöösäyksen jälkeen tulevan hyvin juttuun. Taneli oli sitä mieltä ettei se oikein ymmärrä mitä ihmettä me tehään pellolla ja kun siitä välillä jokunen autokin meni ohitse valtatietä niin sekös aluksi ihmetytti vielä enemmän. Ensimmäisen vartin jälkeen Taneli kuitenkin malttoi mielensä ja lopetti ylimääräiset höösäykset ja kappas, hevosesta tuli oikein kivannäköinen rento ratsuntekele.
Tänään on tiedossa Taaken juoksutusta mikäli kenttä on pehmennyt kun ilmat on taas lauhtuneet vähän. Mikäli se ei ole, käydään käppäily lenkillä. Mira lähtee myöskin kärrykävely lenkille tänä päivänä. Mailerin kanssa touhuillaan tänään jotain kivaa tallissa. Niistäpä sitten ensi kerralla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mailerin kauden avaus
Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti