Montana D.K.

Nyt täytyy taas todeta että postaus into on niin minimissään kun vaan voi olla. Tapaturmia toisensa perään, eläinlääkärin vierailuja enemmän ja vähemmän, vähintäänki joka päivä ollut niiden kanssa puhelin yhteydessä. Ei kiva.. Mutta, koska, kun, mulla ei ole mitään hauskaa kirjottettavaa kun mitään kivaa ei ole tapahtunut ja mitään ei olla voitu tehdä pohjien vuoksi, ajattelin kirjottaa "Masista".

Montanasta tuli siis Masi. Masi on vain jotenkin tuntunut sille sopivan. Onhan se vähän Masin näkönenki. Ruuna on päässyt vähän kävelemään ja satuloitakin on keritty hitusen testaamaan. Tanelin Kieffer Wien tuntui istuvan tälle kuin nenä päähän. Sellainen etsintöihin siis, luutavimmin.

Masilla tosiaan on hankkari reagoinut ja nyt katsellaan sitten kuntoutuuko se vai ei. On jalan turvotus laskenut kyllä jo ihan silmissä siitä mitä se oli tullessaan, mutta on se vieläkin silti aika paksu. Jalan kuntoutumisen mukaan sitten katsellaan jääkö Masi pidemmäksi aikaa meille, vai lähteekö sitten viimeiselle matkalleen mikäli jalka ei ota paranemisen tuulia alleen.

Hirmu kiva luonteinen iso ruuna. Tässä hevosessa on jotain hyvin paljon samaa, mitä Antissa oli. Sillä on samanlainen ilme silmissä, lempeä, läsnä oleva. Ensimmäisellä maasto reissulla, ihan vain käytiin siis kävelemässä. Se osoitti olevansa yhtä reipas kävelijä mitä Antti oli, Taake ei pysynyt perässä kuin ravaten aina kiinni. Pysähtymisen kans oli aluksi vähän vaikeuksia, kun ei malttanut pysyä paikallaan. Jarrut kyllä toimivat hyvin. Paikallaan olon tilalle tarjosi peruutusta ja sivulle askelia, seisahtuminenhan on ihan tyhmää. Antti oli alkuaikoina ihan samanlainen.

Tämän herran voi kuitenkin jättää niin ulos kuin sisällekin yksin, viihtyy kyllä niinkin. Vielä se tarhailee omassa tarhassaan. Lauantaina kävi hetken olemassa lauman kanssa kun siirtelin aitaa. Porukka ottikin sen hyvin vastaan, mitä nyt Taneli alko suojelemaan "ponejaan". Eikä toinen olis saanut käydä tutustulemassa ponien kanssa. Hassu putte, ponien henkivartija.

Miran päävamma on alkanut paranemaan suhteellisen hyvin. Mitä se nyt oli lauantai-sunnuntai yönä hangannut haavan alapuolen/yläluomen ihan vereslihalle. Miran iho on niin herkkä että se vetää heti näistä hankailuista tulehuksen päälle niin eilen oltiin sitten ell kanssa puhelimessa ja todettiin puhdistuksen ja terra-poly rasvan riittävän, mutta tänään silmä puski aamulla hirmuisesti rähmää. Joten uusi soitto ja ell paikalle tutkimaan väriaineen kera ettei silmässä ole haavaumia. Luojan kiitos ei ollut, mutta yläluomen sisäpuoli oli vähän punertava, lievästi tulehtunut, jonka vuoksi nyt laitellaan vähintään viikon ajan silmään kaksi kertaa päivässä antibioottia.

Kyllä minusta on tuntunut nyt ettei tämä vastustaminen lopu laisinkaan, mutta ehkä se aurinko paistaa risukasaankin? Toivottavasti ainakin... Jospa ensi kerralla olisi iloisempia uutisia jo, ja kuviakin!