Tapaturmia kohta liikaakin

Taake näyttää pieneltä... :)

Taas on viikossa kerinyt sattumaan vaikka ja mitä. Alotellaanpa kuitenkin hyvistä asioista ja lopetellaan näihin tapaturmiin.

Viime sunnuntaina meille muutti iso, mahdottoman lempeä, hieno amerikanranskalainen ruuna Montana D.K. Lempinimeä ei olla vielä päätetty, mutta niitä on jo yksi litania valmiina. Tarhasta haettassa se on ollut Päll, Jätti, Monsteri ja Masi. Miksikä lie se sitten loppujen lopuksi taipuu.

Ruuna on loukannut vasemman takasen hankkarin pari viikkoa sitten ja tuli tähän meille. Katsellaan josko jalka alkaa menemään parempaan päin. Pari kuvaa tyypistä.

Viime viikon torstaina kävin Taaken kanssa maastossa köpöttelemässä. Mentiin ihan perusreittiä vanhan metsätien pohjaa pitkin. Käytiin päässä missä käännyttiin ja käveltiin takasin päin. Yhtäkkiä me kuitenkin maattiin kyljellään maassa. Taake raukan takajalat lähti yhtäkkiä alta ja syykin selvisi hyvin nopeasti. Kun könysin ite maasta ylös näin että pehmeähkö maa olikin lähtenyt liikkeelle jalkojen alta ja alla oli jää. Ei ihme että kaaduttiin. Taake ei meinannu ensin hätääntyneenä päästä ylös kun jalat olivat "ylämäkeen" päin, mutta kun hetki vedettiin henkeä ja rauhoituttiin niin ruuna pomppasi pystyyn. Jatkettiin sitten yhdessä kävellen kotimatkaa, selvittiin onneksi molemmat parilla naarmulla.

Eilen töistä tullessa kotiin aiheutti Mira meille sydänmentykytyksiä. Muori oli onnistunut jotenkin ihmeen kummasti, en vieläkään ymmärrä miten, repimään silmän yläpuolelle aika tyylikkään haavan.

Eihän se ollu ko alkaa soitella eläinlääkäriä. Pieni paniikki meinas iskeä kun ei melkein kahteen tuntiin vastanneet, mutta lopulta soittivat takaisin. Siinä sitten vain odoteltiin että saapuu paikalle.
Tikkejähän tilanne vaati, mikä oli jo selvästi itselläkin nähtävissä. Lievä rauhoitus ja haavan ympäristön puudutus, eikun tikkaamaan. Ell leikkasi vielä kanyylin putkesta tuollaiset tuet, jotta tikit eivät repeydy kovin helposti. Nyt vain putsaillaan ja hoidellaan, kipulääkitys tietenkin vielä päällä.

Eniten minua huolettaa nyt masuvarsa, kipulääkkeitä ei saisi kantavalle antaa ja rauhoituskin oli pienoinen riski. Mutta pakkohan mamma on hoitaa, ei voi jättää kipuihin kärsimään. Täytyy vain toivoa ja pitää peukut ja varpaat pystyssä että masumatkaaja on oikea kova luu ja pysyy kyydissä hyvinvoivana.

p.s. pahoittelut puhelin kuvista, ei käynyt eilen mielessäkään räpsiä kameralla kuvia..

Mailerin eka oma fleece.