25. tammikuuta 2016

Lauantain ratsutusta


Pitkästä aikaa saatiin "tilattua" Sussu meille. Pitkän aikaa ootin että voin soitella jotta tulis ratsuttamaan Taakea, mutta en sitten yhden hevosen vuoksi kehdannut ajattaa meille asti. Nyt kun Leimukin on porukassa saatiin S heti seuraavalle viikolle tulemaan kun otettiin puheeksi.

Tuota on niin kiva kattoa kun joku taitavampi kaivelee siitä asioita taas irti ja pistää "ruotuun". Taaken kans piiitkä koko syksyn kestävä loma on tottakai tehnyt tepposensa ruunaankin. Vaikka se nyt jonkun kerran on tuntunu super kivalle, on meitä häiriköiny jumit ja meikäläisen oma osaamattomuus kaivaa siitä tiettyjä asioita. Senkin takia on hyvä käyttää itseään osaavampia oman kopun selässä. Tietääpähän taas missä kohtaa oltiinki oikeasti menossa ja mitä meän tarvii taas oikeasti enemmän reenata. Hyvät vinkit on niin tarpeen!




Taaken jännittäessä päätä ylös tarvitaan vaan kädeet pysymään paikallaan ja pyytämään jalalla lisää. Toistoja, toistoja, mulle itelle ainakin. Pienen alku "kankeuden" jälkeen Taake olikin ihan kiva. Laukannostot ja laukka itessään on vasempaan kierrokseen suhteellisen vaikeaa vieläkin. Mutta oikeaan kierrokseen laukka on jo pätkittäin tosi hyvää. Aina sieltä muutama askel ilmavaa laukkaa tulee. Eihän sitä kierros kaupalla voi vaatiakkaan kun on niin vähän reenattu. Mutta paremmaksi se tuntuu hiljalleen menevän.





Myös uutukainen tamma Leimu sai osansa Sussun käynnistä. Tämä olikin tosi hyvä juttu näin koeajalla olevalle hevoselle. S sai käytyä vähän läpi mitä tamma osaa ja miten se toimii. Ihan hyvin se pelittikin alun hitaan reagointien jälkeen. Apuihin vastaaminen nopeutui koko ajan, välillä tamma oli aika passiivinen suustaan mutta sekin parani koko ajan.




Pätkittäin Leimu kulki jo tosi kivasti. Ei näyttänyt yhtään pöllömmältä. Laukannostot näkyi olevan tamman pravuurit, ne nousi heti melkein paikaltaan pyydettäessä. Ainoastaan laukka on vielä aika raakaa, mutta sehän paranee harjoittelemalla. Reeniä ja voimaa lisää niin siitä tulee tosi kiva. Lihaksisto kun pääsee kehittymään niin alkaa mamma näyttääkin paremmalta. On se sitten mukavan oloinen mamma.




Nyt kun päästään taas reenaamaan ja on loisto vinkit taas taskussa niin eiköhän nämä polletkin ala tästä kulkemaan taas :) Seuraavassa postauksessa tulossa Miran ja Mailerin viikonlopun hulluttelut, sekä Tanelin klinikka kuulumiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mailerin kauden avaus

Maileri pääsi viimein avaamaan kautensa ja millä tyylillä. Mailin matkalla hitaasti kiihyttäen maaliin toisena nipistäen sekunnin ennätykses...