Monte muistelot

Blogitalli oli jälleen ihastuttanut meitä kivalla haasteella kisakauden lähestyessä eli  

tarkoituksena kertoa mikä positiivinen kisamuisto on jäänyt parhaiten mieleesi ja mikä negatiivisin? 

Lue lisää ohjeista täältä.

Nyt voin rehellisesti kertoa että minun Kisamuistot liittyy vain ja ainoastaan meidän edesmenneeseen lämpöiseen ravuri ruunaan Arskaan. 

Ruuna I'll Be Back.

En ole harrastellut koulukisoja, en estekisoja, saati muutakaan ratsastuskisoja. Jos ei lasketa pienenä tyttönä käytyjä leirikisoja taikka koulussa vaatimuksena olleet kisat re:llä ja helppo B kouluohjelmalla. Niistä ei kuitenkaan ole sen kummempia ihania tai vihastuttavia muistoja, kunhan ne vain läpäsi niin sitä hillui onnensa kukkuloilla, koulusta valmistuminen saavutettu ;)
En ole koskaan ollut kilpailu henkinen, esteille ei oma pää edes vetänyt koskaan niin paljon että kisaamaan olisin halunnut. Nyt myöhemmin on haluttanut hirveästi käydä koulukisoissa pyörähtämässä mutta ei ole ollut oikein sopivaa hevosta eikä omasta mielestä taitoakaan. Liekö sekin vain omaa saamattomuutta jättää reenaamatta rehellisesti. Jospa nämäkin tälle vuojelle saahaan aikaan; että käytäisiin kouluradalla pyörähtämässä.

Mutta palataanpa asiaan eli Arskaan. Arskan piti tulla meille vain toiseksi harraste hevoseksi Antin rinnalle kun sillä ei tuo kilpapää oikein vetänyt kärryjen kanssa. Se oli ihana luonteinen, kiltti iso herrasmies. Loistava puskamopo siis toiseksi hevoseksi. Olin silloin ravitallilla töissä ja tallin pitäjä sai minut ylipuhuttua Arskan koon ja vauhtien puolesta että se tulisi pärjäämään Montessa kun sitä alettaisiin vähän reenailemaan. Niinpä sitä touhuttiin tuumasta toimeen ja Arska muuttiki meiltä kotoa työpaikalle jossa oli paremmat mahdollisuudet reenata ja käyä hiitillä radalla.

Hiitillä.

Näytän ihan kirpulta ison pojan kärryillä ;) Herralla oli niin valtava liike että sille piti olla kolmen korotuksen isoimmat kärryt mitä löyty ja suurimmilla säädöillä ja siltikin se saattoi kovassa vauhdissa kopsia takajaloilla kuskin pyllyn alle tai jalka"telineisiin".

Siitäpä alkoi meidän touhut. Talvella ajettiin voimaa ja kevään tullen oli aika siirtyä monten pariin. Ihan ensimmäisenä piti tietenkin suorittaa Koelähtö kun ruunalla oli viime startista niin kauan aikaa. Helposti se hölkytti koelähdön Torniossa läpi. Koelähdön jälkeen ruuna ilmoitettiin Ouluun ja ajettiin sillä yksi kärrylähtö ennen monteen ilmottautumista. Kärrylähtö meni hyvin. Totosijoja ei odoteltu, vain puhdas hyvä juoksu, mitä se silloin olikin.

Tornion koelähtö

Oulun jälkeen päätethiin ilmottaa Arska Kajaaniin, punasen radan montelähtöön. Huh, se reissu minua jännitti alusta alkaen ihan hirveän paljon. En tiiä mikä siinä reissussa oli, mutta se oli tosi jännää! Liekö se johtu siitä että oma hevonen osallistuu ensimmäiseen monteen mihin oli arveltu että sikäli mikäli se pysyy ravilla se voisi hyvin sijottua (Minua ihan tärisyttää kirjottaa kun tätä muistelen, se oli niin huikea reissu etten meinannu pystyssä pysyä, onneksi nyt istun tukevasti nojatuolissa läppäri sylissä). Arska oli varikolla kun viilipytty, sen myyjä kävi sitä katsomassa varikolla myös. Häntä hieman nauratti kun ruuna oli ilmoitettu monteen kun ei se kärryiltäkään vauhteja ottanu. Kuskin saapuessa varikolle hevosen vermeet vielä tarkistettiin, kuski kyytiin ja menoksi. Mie tietenki kameran kanssa lähelle maalilinjaa mistä saisi parhaat kuvat. Pomo A tuli silloin minun matkaan radan reunalle kattomaan ja tietenkin piti kommentein minut perillä asioista missä ja miten se ruuna siellä hölkkäsi.

Kierros meni nopeaan ja minusta tuntu etten yhen yhtään kuvaa kerinnyt ruunasta napata mistään kohtaa, toisen kierroksen alkaessa ruuna oli häntä päässä sakkia. Toisiks viimeisessä kaarteessa se oli vielä tasan toiseksi viiminen. Ei ollu kameran käyttäjällä hurraamista radan reunalla ja olin hieman pettynyt ruunan juoksuun, vaikka sen juoksu helppoa olikin. Viimeiseen kaarteen tultaessa kuski käänsi ruunan kolmannelle, tyhjälle radalla ja jumankauta sehän lähti. A hakkasi minua olkapäähän ja huusi " Sieltä se tulee, Krista kato nyt, miehän sanoin! Sieltä se tulee ja se kirii, hitto se tullee hyvvää vauhtia!" Siinä kohtaa mulla oli jo pettää jalat alta kun tajusin että Arska on painattanu koko maalisuoran toisiks viimiseltä paikalta porukkaa kiinni ja maaliviivan vilahtaessa se oli totosijoilla. Hienosti Kolmas! En voinut uskoa sitä todeksi. Olenki nauranu jälkheen että en oikein kuvia kereny koko maalisuoralta ottaa, menin niin lukkoon A:n huudoista, taputuksista ja ruunan kiristä. Se oli jotain niin häkellyttävää ja on vieläkin kun sitä muistelen.

Punasen radan lämmittelystä.

Lentävä ruuna.

Kajaanin mahtavan juoksun jälkeen Arska ilmoitettiin Pelloon montelähtöön. Siellä se hölkytteli itsensä toiseksi totoon. Pellossa ruuna teki samanmoisen juoksun kuin Kajaanissa. Hitaasti lämpenevä diesel moottori oli parhaimmillaan vasta maalisuoran avatessa missä ruuna laittoi koko kroppansa liikkeelle ja teki ihan hurjia loppusuoran kirejä. Se oli mitä mahtavin monte ruuna.

Pellon liitoa.

Sinä kesänä Arska juoksi Pellon monten jälkeen Rovaniemellä kärrylähdön jossa se oli neljäs josta tienasi löpörahat takasin. Kärrylähdön jälkeen se ilmoitettiin Rovaniemelle montelähtöön. Se lähtö on näistä muisteloista varmasti se negatiivisin. Alku alkoi hyvin mutta ensimmäisen kierroksen maalisuoran kurvissa ruuna rikkoi laukalle ja sen lähtö keskeytettiin. Etujalan jänne oli ottanut hitusen itseensä ja ravi ei jatkunut puhtaana joten kuski tuli radalta ulos hevosen kanssa. Parempi niin kuin että olisi paukuttanut vielä kierroksen loppuun. Jalkaan ei tullut isoa vaivaa mutta päätimä jättää ruunan jokatapauksessa sairaslomalle jotta jalka hoituisi kuntoon kokonaan.

Sinä syksynä 2010 kuitenkin tapahtui paljon asioita omassa elämässä ja tuli aika laittaa hevoset pois. Antti lähti ylläpitoon ja Arska myytiin hyvään, asiantuntevaan kotiin. Myöhemmin he koetti ravauttaa ruunaa ja neuvoin pitämään isolla pojalla kesäkelilläkin hokat jotta olisi kurveissa pitoa. Tätä he ei kuitenkaan uskoneet ja ensimmäiseen starttiin jalka pamahti uudelleen kun se lipsahti kurvissa alta. He kuitenkin hoidattivat pojan ja jättivät kotiaan sen seurahevoseksi jolla välillä puskailtiin selästä käsin. Viime vuonna 2013 olima tehny kaupat jo Taakesta kun Arskan omistaja soitti ja kysyi olisinko halunnut ruunan vielä takaisin. Sovittiin myynti hetkellä suullisesti että mikäli he joskus Arskasta haluavat eroon tarjoavat mulle takaisin ja jos en voi ottaa lähtee ruuna viimiselle matkalleen. Ja niin tapahtui. Syksyllä 2013 I'll Be Back pääsi vihreämmille niityille ravailemaan. Se oli kokonaisuudessaan upea hevonen.

Arska on yksi syy siihen miksi Taake on meillä. En alunperin halunnut toista lämminveristä, mutta kun kävin Taakea katsomassa se sulatti sydämen lämpöselle uudelleen. Se muistuttaa ulkonäöllisesti Arskaa ja se on ihan prikulleen saman luontonen kun Arska oli. Ensimmäisen kuukauden Taakesta puhuessa höpötin siskollenikin kuinka "Arskan kans sitä ja tätä" ja aina jouduin korjaamaan että niin Taaken kanssa.

RIP Maailman hienoin monte poika I'll Be Back